maanantai 3. elokuuta 2015

Bloggaajailta.


Sainpa yllättäen kutsun bloggaajailtaan. Se pirettiin Forget Me Notissa jonka oonki ussein maininnu (esim. täälä, täälä ja täälä). Mukana oli ihan viaraita blogituttavuuksia ja sekä joku tutumpikin, osa ihan jopa Lahdesta saakka tullu paikalle.


Tähän mennesä mää oon vaan hehkuttanu Forgetin ihanaa ilmapiiriä ja kiärrätysvaatteita. Taitaa olla parasta antaa kunniaa niitten muillekki tuatteille. Jos pitäis keksiä lahja ihmiselle jolla on jo kaikkee tai ei mittään, niin suuntaan tonne Aleksanterinkadulle. Saan ostettua uniikin ja tyylikkään lahjan, sekä samalla saan tuettua jottain käsityäläistä. Kaikki tuatteet on valmistettu Suamessa ja kiärrätysmeiningillä. 

Murun kankaitakin löytyy, jos haluaa itte ommella.





Forget Me Notissa on hintalapuisaki tyyliä.
Täsä Anu esittellee uusimpia.

Alhaalta vasemmalta löytyy Annankin tuatteita.


Sain juarakseni taas ihan parasta kahvia (miten ne sen tekkee?) ja vegaanisia suklaaherkkuja. Ja koska just puhuin siittä piänten yrittäjien tukemisesta, niin tiätysti tein ostoksia. Ostin pinssejä ja Koolle keltasesta pupukankaasta ommellun lätsän, jota täsä esittelen itte ko Koo on jo nukkumasa.


Kiitos illasta Forgetin väelle, kutsusta Annille ja muillekkin seurasta! Oli kivvaa piipahtaa!

6 kommenttia:

  1. On kyllä hienot hintalaput. :) Millaisia pinssejä ostit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisesa on punasta retrokangasta ja toisesa Barbapapoja. Olis kai ne voinu vaikka kuvatakki...

      Poista
  2. Upeassa paikassa tapasittekin

    VastaaPoista
  3. Hei voisitko tuupata mulle (aivosolunajatukset(at)gmail.com) sähköpostiosottees. En muista millä maililla oltiin yhteydessä joskus kauan sitten, mutta mulla vois olla sulle jotain. Pelastin tänään ehtaa 70 luvun vintagee. On keltanen liivihame ja erilaisia kankaita. Mm kalsarikangasneulosta aika paljon. Se on kyllä melko paksua, mutta huhun mukaan käytetty juurikin miesten kalsareihin. Mun blogiin kyllä varmaan ilmestyy kuvia, ja voin sullekin laittaa, jahka tästä joku päivä kerkeen. Jos ei kiinnosta niin voit toki ilmottaa siitäkin niin tiedän pistää pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostaa toki! Laitampa viästiä. <3

      Poista