Kanniston kotieläintila.

Käytiin Loimaalla Kanniston kotieläintilalla. Mamma katteli siälä äSsää ja sano, ettei se ollu yhtään niin riamuisans Korkeasaaren reissulla. Ainoo mistä se oli sillon innostunu, oli rastaan poikanen. Kannistosa äSsä tosiaan oli riamuisans. Eläintarhasa ei pääse silittämmään elukoita, ei niitä pääse ees kovin montaa metriä lähelle, ei se nyt kovin hauskaa ookkaan. Suasittelenki Kannistoo kaikille eläitarhan sijaan.

Jotkut saattaa muistaa Kanniston kotieläintilan ja sen isännän, valkopartasen Taunon, Pikku Kakkosesta jonkun vuaren takkaa. Sillon siälä seikkailtiin oikeen usseemman jakson verran.

Elukoita tilalla on pari sattaa. On siinä hoitamista. Valtavia tyähevosia ja sonneja, pikkusia tipuja ja kissanpentuja, ja kaikkee siltä väliltä.

ÄSsän miälestä parasta oli vuahet ja lehmät. Koo tykkäs varmaan eniten possuista. Mää tykkäsin sonneista, vaikka ne oliki vähä pelottavia.

Mikä ihme toi on tuala kyyhkysten joukosa?

Tauno ajeli rattorilla ja Koo rattorifanina
oli tiätty ihan innoisans.

ÄSsä pääsi tarkastelemaan lähemmin rattorinmunnaa.
Se on aina ollu niistä kauheen kiinnostunu.

Ensin lääpitään possuja ja sit laitetaan sormet suuhun.
 Sillai se vastustuskyky kasvaa.

Viiriäiset oli niin söpöjä ja piäniä.

On se kiva paikka. Siälä on paljo mökkejäki,
sinne voi majottua vaikka koko perheellä,
tai sitte lähettää mukulat ominpäin leirille.