Satuja.

...Mutta nytpä oli Sika Sippurahäntä syönyt vatsansa aivan täyteen. Nyt se oli lihava porsas. Se oli niin lihava, että sen vatsa oli kuin tynnyri ja sen kärsä oli kuin perunanuija. Kun se käveli, niin sen jalat sanoivat: "Pop, pop, pop." Se meni ovelle ja tarttui lukkoon ja aukaisi oven ja sanoi RÖH. 

Kun se sanoi RÖH, se sanoi sen niin kovalla äänellä, että Susi Hukkanen ja Karhu Mesikämmen pelästyivät ja lähtivät pakoon ja juoksivat, juoksivat, juoksivat toiselle puolelle maapalloa. Ja sinne ne jäivät.

Siinäpä teille mun lempisatuni kohokohta. Piänenä nautein ko Mamma karjasi RÖH sillai, että ikkunat helisi ja nyt saan karjua sitä omille mukuloilleni. Siittä seuraa aina innostunu hihitys. Martti Haavion Iloinen eläinkirja ihan paras satukirja!

Toinen suasikki kirjasta on Seitsemän pikku kiliä. On hauskaa möristä suren äänellä:

Pikku kiliset, 

vuohikultaiset, 

salpa poistakaa, 

ovi avatkaa, 

juoskaa suden luo, 

susi maitoa tuo.

Sammaa satua kuunneltiin piänenä vinyyliltä. Vinyyliltä äSsä on kans sitä kuunnellu mammalasa ja yhtä hyvin uppoo ko meikäläiseenki. ÄSsä on nyt niin satuiäsä, että pankaas vinkaten lissää hyviä satukirjoja.

Mutta Kukko Punaheltta, Kissa Kirnauskis ja Sika Sippurahäntä nauroivat niin, että Pöllö Pököpää sanoi veljellensä, "Onkos tuo nyt laitaa?"
Ja sitten Sika Sippurahäntä söi kahdeksan voileipää ja litran perunoita. Sen pituinen se.