Elämäni elukat, osa kaks. Ensimmäinen osa, eli kissat,
löytyy täältä.
Ko olin ihan piäni, meillä oli ruskee kani. Niitä piti kyl olla kaks, mut kissa söi toisen heti ekana päivänä. Se toinen oli kova karkailemmaan ja jossain vaiheesa se hävis.
Kuvvaa en löytäny, mut sit meille tuli kaks valkosta kania jotka sai liudan valkosia poikasia. Poikaset annettiin pois ja aikuiset syätiin. Mamma ja Pappa yritti salailla meiltä mukuloilta, että ne kanit pääty pattaan, mut me kuitenki kuulemma miätittiin keskenämme, että kumpaas täsä nyt syärään.
Olin jo teini-ikänen ko meille tuli seuraavat kanit. Ne oli mun kaneja, annoin niille nimeks Mökö ja Luru. Mökö sattukin olemaan tyttö ja se sai poikasia sen veljens kans. Luultavasti Mökö ja Lurukin oli jo valmiiks sisäsiittosia ja Olvi, yks poikasista jonka itte pirin, oli ihan viiropää. Lurun annoin pois, ettei tulis lissää poikasia. No, Olvikin sattu olemaan poika ja se teki äitins kans poikasia. Tehtin taas teurastuspäätös ja pistettiin päiviltä sekä poikaset että Mökö. Olvi jäi mulle.
 |
| Olvi vasemmalla takana. Mustan nimi oli Koistinen, muita en nyt muista. |
|
 |
| Olvi oli oikee houdini, se pääsi aina karkuun ja tuhos naapureitten kasvimaat. Kai sen lopulta kettu vei. |
|
Asuin jo omillani ko yks kaveri anto mulle Pekka Lörssösen. Pekka oli maailman paras kani! Ko kattoin telkkaria sohvalla, se kiipes selkänojalle nualemaan mun niskaa. Se oli vappaana mun kämpäsa ja kulki mun mukanani kyläpaikkoihinki. Ahmu-kissan kans se juaksi pitkin pihhaa, tais tykätä Ahmusta enemmän ko Ahmu siittä. Se tykkäs "rakastella" mun villatakkia, Miähen tohveleita ja mun anoppia. Ko muutin Tampereelle, vuakraisäntä ei hyväksyny lemmikeitä ja Pekka jäi porukoille. Siälä se sai flunssan, masentu ja kuali pois. Viäläki harmittaa, etten ottanu sitä mukkaani Tampereelle, tuskin se vuakraisäntä olis siittä ikinä saanu tiätää.
Lörssönen oli kääpiöluppakorva. ÄSsä vinkuu kania ja sit ko se on hiukan isompi, saatan antaa vinkumiselle peräks. Sillon meille tullee uusi Pekka, koska kääpiöluppakorva sen on oltava. Jos sen kohtalo ei olis niin ankee ko noitten erellisten, vaikka niin niitä rakastinki. Ainaka ei itte sitä syätäis ja ulkona se sais olla paremmasa häkisä.
Söpösiä! Pekka Lörssönen <3
VastaaPoistaIhanat kanit Sinulla.
VastaaPoistaLapsena meilläkin oli kaneja. Siis samaan aikaan tosi paljon. Asustivat tyhjässä navetassa, jossa oli lammaskarsina. En kyllä muista miten niitä lopetettiin. Kai naapurin mies kävi niitä lopettamassa ja äiti teki kanipaistia. Ihan hirveältä tuntuu ajatella asiaa nyt. Lapsena se ei tuntunut niin pahalta.
Minulla oli aikuisenakin kani. Sen nimi oli Jussi. Kun veimme sen eläinlääkärille kastroitavaksi, niin kas kummaa, se olikin tyttö, ja siitä tulikin sitten Justiina.
Justiinasta tuli niin äkäinen, että se oli lopetettava. Ilman saappaita en uskaltanut mennä siihen huoneeseen jossa se oli vapaana. Se hyökkäsi murahdellen jalkoihin ja raappi. Eivät lapsuudenaikaiset kanit olleet koskaan vihaisia. Niitä sai kantaa sylissä ja tykäsivät siitä. Tämä Justiina sai paniikkikohtauksen, jos sitä koitti syliin ottaa.
Mesis, Mökö oli kans semmonen että roikkui hampaillaan mun puntissa ja murisi. Mut se oli semmonen vaan sillon ko sillä oli poikaset vattassa. Ei ne sisäsiittoset kauheen kesyiks tullu, ainaki aattelin että se johtui sisäsiittoisuudesta. Paljon niiten kans touhusin, mut ei ne sylisä viihtyny. Pekka oliki sit toinen juttu. :-)
VastaaPoistaMiullakin oli lapsena valkoinen kani Sipu, veljellä oli harmaa nimeltään Tupu, nekin taidettiin syödä kun hävisivät yllättäen:)
VastaaPoistakanit on ihania.
Lainaus Maijalta:
VastaaPoista"Mesis, Mökö oli kans semmonen että roikkui hampaillaan mun puntissa ja murisi."
En ollut aiemmin edes tietoinen, että kani murisee, ja moni on sitä ihmetellyt kun olen kertonut.
vitsi miten hauska ilme tuolla alimman kuvan pupulla..<3 meillä ei ikinä ollu pupuja. marsu kyllä. rasmus oli hään nimeltään..
VastaaPoistaVitsit, tohveleita rakasteleva Pekka Lörssönen sai aikaan illan isoimmat hörönaurut. :D
VastaaPoistaAhh, ihana herra tuo Lörssönen ;))
VastaaPoistaMulla oli pienenä harmaa kani, jonka nimi oli Jussi. (kauheeta ne syötti sen meille) (en ikinä anna sitä anteeksi)
Pekka Lörssöstä on kyllä ikävä. <3
VastaaPoistaVoi kaniparat! Tuo Pekka on ihan sen näköinen kuin naurais :)
VastaaPoistaToivottavasti mun lapset ei muista pahalla, että me syödään kaneja... Meillä on nyt 4 kania isä on pienehkö sekarotuinen valko-harmaa vanha ukko. Äiti on tumman harmaa ISO angora kani. Sit on kaks poikasta. Nekin jo aikuisia, omissa häkeissään. Toinen on niin kaunis ja kesy, etten raaksinut syödä. Ihan varuilta en nimeä pupuja. Ei niistä sitten vois luopua.
VastaaPoistaAi niin... hassua kun tuossa aiemmassa kommentissa oli kani nimeltä Sipu. Mun lapsen lempinimi on Sipu :D
VastaaPoistaMeilläki kuulema oli kani, itte en muista siitä mitään. Perimätieto kerto että sen nimi oli Pupu Tupuna ja se läks takasin eläinkauppaan, kun se söi meijän olkkari pöydän.
VastaaPoistaSinullahan ollut kaneja, kuin minulla kissoja..:)
VastaaPoistaEiks sen tulevan jäniksenki voissit vanhempana syädä? Semmosta se on.
VastaaPoistaEiiii! Mikä tää lemmikkikanien syömisjuttu on?! Ei kai ihan oikeasti semmosta ole laajaltikin harrastettu? :O
VastaaPoistaOon jotenkin ihan järkyttynyt, vaikka mua ei yleensä järkytä mikään, varsinkaan jos se on tapahtunut 70-80-luvulla. :D
♥ihania kaneja!Ja muistoja♥ Meillä oli tyttärillä oikea kani-farmi :) kävivät niitten kanssa näyttelyissäkin ja kerran olivat kaneineen telkkarissa :) :)
VastaaPoistaVanhana kani-ihmisenä neuvosin, että ottakaa kaks kania :) Leikkauttaminen ei oo ihan älykallista, ja sillä saa pitkäikäsemmät ja onnellisemmat kanit. Jos haluut lisää tietoa ni mielelläni kerron (kaneista vois puhua vaikka kuinka kauan) :) Musta kanien pidossa parasta on niitten keskinäisten touhujen kattelu. Jostain syystä mulla on ollut näitä melkein 20 vuotta, vaikka aina välillä mietin kyllä vakavasti MIKSI :D
VastaaPoistaKomppaan Pyyhaan Emäntää! Se hillitön suvunjatkamisvietti, jota ei lemmikkinä pääsekään toteuttamaan, on kova stressi kanille ja aiheuttaa pahimmillaan kohtutulehduksia ja -kasvaimia.
VastaaPoistaKani laumaeläimenä kaipaa kaveria, ja kun ottaa tytön ja pojan ja leikkauttaa ne, saa katsella yli vuosikymmenenkin kestävää rakkaustarinaa hellyyspusutteluineen ja kyljikkäinpötköttelyineen <3
Kauniita muuten noi pitkänenäiset pystykorvat!
-Naasi
Sea, sillon ko mun isä on ollu piäni, ne kasvatti kaneja ruuaks (niin ko näemmä Mammukkakin tekkee). Se oli niin tottunu siihen ajatukseen, että kanit on ruakaa siinä misä kanatki, että sen miälestä oli varmaan luannottomanpaa olla syämättä ko syärä kaneja.
VastaaPoistaPyyhaan emäntä ja Naasi, se on tosiaan kannattavaa leikkauttaa kanit. Harmittaa oikeen, ettei sillon ko olin piäni ollu tapana leikata kaneja. Eihän mulle olis tullu miäleenkään semmonen. Maalaiseläinlääkärikin olis varmaan pitäny hulluna jos olisin viäny kanin leikattavaks, kissojen leikkaaminenki tais olla viälä uus juttu.
Ehkä sanonki äSsälle sit joskus, että "Ei, et saa kania. Saat kaks." :-)
Oon harkinnu, että pitäiskö ottaa lihakaneja. Se on hyvin ekotehokas tapa saada lihaa... Ja sitä paitsi kaneja saa myydä kuluttajille ilman lihantarkastuksia 1000 kpl vuodessa. Se on aika paljon....
VastaaPoistaHih, joo en usko, että maalaiseläinlääkäri olis leikannu :D Vieläkin mielessä legenda paikallisesta eläinlääkäristä, joka kastroi kissat ilman rauhoitusta laittamalla kollin kumisaappaaseen pää edellä...