perjantai 22. tammikuuta 2016

Viarailu.


Se on jotenki ihanaa ko pääsee jäätä pitkin tarpomaan naapuriin. Saa istahtaa lämpimään keittiöön jossa ratio huutaa kasaridiskoo. Siälä sitte vatvotaan säät, pakkaset ja putket. Jännätään, onks kattilasa kiahumasa pelkkää vettä, vai onks sinne muistettu pistää perunatki.


Kahvistellaan. Verrataan nykyaikaa vanhempaan aikaan, kattellaan lintuja ko ne mässää lintulauralla ja miätitään, että kenes auto se tommonenki on ko jo toistamisseen tosta ohi ajo.


Kahveen päälle päästäänki sitte henkevämpiin aiheisiin. Miätitään mitä vanhan kansan viisauret meinaa ensimmäisestä suajakelistä. Ihmetellään miten joku voi matkustaa avaruuteen ja toretaan, että turha sillä on päätäns vaivata, viisammat hoitakoot ne rakettihommat.


Huurteisen eteisen pakastimesta kaivetaan punaviinimarjaa, tairan päästä viikonloppuna keittämään kellariin lissää mehua.


Sitte taas jäätä pitkin kotio. Vähä viälä aurinko punertaa taivaanrannasa.


11 kommenttia:

  1. Hei kiitos tästä kirjoituksestasi. Olipa niin rauhoittava tuokio itsellekin. Mukavia talvipäiviä ja lämmintä mehua nisun kera.

    VastaaPoista
  2. Ihana visiitti ja kertomus ♥

    VastaaPoista
  3. Elämän syvintä ydintä. Ihan parhautta! :D

    VastaaPoista
  4. Mesis23.1.16

    Voi kuinka ihana kyläreissukertomus. Tuli itsellekin oikein hyvä mieli, -sellainen "vanhanaikainen" olotila :)

    VastaaPoista
  5. Ei ton paremmin olisi voinu viarailua maaseurulla kuvata. Meitin kohokohta naapurin kansa on se, kun lasketaan kuin monta autoo tullee Jukolan bingosta maanantaiehtoisin!

    VastaaPoista
  6. Just tuollasia ne kyläreissut pitääkin olla, rauhallisia ja lepposia.

    VastaaPoista
  7. Nyt mää tiedän mikä mun naapurisuhteitani hiertää. En saa pullaa, en saa keksiä, en saa jäätelöä enkä edes kahvia :D

    VastaaPoista
  8. Kiva naapuri sulla. Kesällä sit veneellä?

    VastaaPoista
  9. Anonyymi6.2.16

    Ihanaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi24.10.16

      Tää on vaan niin hyvä juttu!

      T: H.

      Poista
  10. Minulla on keittiössä tuollainen manillalevy, mitä sinun naapurissasi on kaatoaltaan yläpuolella. Tuo kaatoallas on ihana. Kun teen keittiöremontin, haluaisin tuollaisen vaikka pyykkikoneen poistovesille. Minulla nimittäin pyykkikone jyllää keittiössä.

    VastaaPoista