maanantai 18. marraskuuta 2013

Näin valmistat mureaa possua.


Silppua pari, kolme sipulia,
viipaloi viis valkosipulinkynttä ja
yks miato chili,
palottele pala inkivääriä.


Laita ne voirellun padan pohjalle ja laita joukkoon
loraus öljyä,
pari teelusikallista sualaa ja
punapippuria jonka pussin sulatat kuumalla hellanlevyllä ja levität sisällön ympäri keittiöö.


Ota noin 1,5 kg possun ulkofilettä jonka oot unohtanu ottaa jääkaapista lämpenemmään.
Paista se kuumalla pannulla ympäriins.
Lyä pääs avonaiseen maustekaapinovveen.
Laita liha pattaan.


Miäti otatko isomman padan, mut päädy kuitenki runnomaan liha kaksinkerroin.
Kaara pattaan sen verran kiahuvaa vettä, että liha melkein peittyy.
Laita kansi päälle ja laita pata 200 asteiseen uuniin.
Pualen tunnin päästä vähennä lämpö 150 asteeseen ja
anna olla siälä viitisen tuntia. Tällä välin pode rauhasa kippeetä peräpukamaa.

Ota pata uunista, liha padasta ja sipulit liämestä.
Lorauta liämen joukkoon vaikka kookosmaitoo ja maissijauhoo, siinä sulla on soosi.
Syä sipulit lisäkkeenä, lisäks viälä vaikka uunijuureksia ja sallaattia.


Tottee, että erikoisista mausteista hualimatta ruaka maistu ihan samalta ko kaikki muuki sun tekemäs.

14 kommenttia:

  1. Voi kauhia tota hellaa! Ei se haittaa jos kaikki maistuu samalta, kunhan maistuu hyvältä :)

    VastaaPoista
  2. Paras ruokaohje aikoihin:))))))mutta jätän sen pään kolauttamisen pois, muuten toimii:)

    VastaaPoista
  3. Jos et ole jo käynyt apteekissa niin sitten Hädensaa ostamaan. Se Ac3 comfortti mitä koko ajan mainostetaan on ihan sama kun lämpimällä vedellä sivelisi.

    VastaaPoista
  4. Nauru pidentää ikää, vaikkei sais ko toinen pääs komauttaa eikä takapualeskaa kaikki oo kunnos.
    Hyvä ohje muuten, kiitosta vaan :D

    VastaaPoista
  5. Se maistu juur siltä ko muutki rynttyliisan kokkaukset eli herkulliselta!

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Kivvaa ko kävitte ja hyvä ko kelpas. Kai sitä alkaa jo kyllästyä ommiin sapuskoihins, oonhan mää niitä joutunu syömään jo kohta 20 vuatta. :-)

    VastaaPoista
  7. haahaahaa..kiitos. tää oli päivän paras!

    VastaaPoista
  8. Tikahdun! Pystyn samaistumaan täydellisesti! Kiitos tästä :DDDDD

    VastaaPoista
  9. Tankki19.11.13

    Oi, hyvä jos possun ulkofilleestä on joku vihdoinki tehny jottain hyvvää! Kamala liha, mää sanon.

    VastaaPoista
  10. Anonyymi19.11.13

    Olipa niin etovan näköinen lihaklöntti tuossa ekassa kuvassa, että oli ihan pakko lukea resepti! ps.tää on paras resepti kuvineen, mitä olen ikinä blogeista löytänyt.

    VastaaPoista
  11. Hieno ohje! Hyvä kun maistui, jottei tullu liikaa pippuria :D

    VastaaPoista
  12. Joo. jotain tuon tapaista minäkin saan aikaan. (onneksi ei ole yläkaappeja)

    VastaaPoista
  13. Uusi lukija ilmoittautuu!! :) Kiva huomata että muillakin sattuu vahinkoja keittiössä! :) Meillä keittiö on ihan hyrskynmyrskyn kun tämä rouva pääsee vauhtiin! :D

    VastaaPoista
  14. Tervetulloo Nanne! Mulla on onneks se tuuri, että miäs siivoo sentään sen tiskivuaren minkä mää sutatesani saan aikaseks. Itte ei tartte siivota ko ne lattialle puronneet munat ja muu sotku. :-D

    VastaaPoista