Kiisseleitä.

Olipa kerran pieni äiti (tai no, ei nyt ihan pieni). Äiti oli kertonut Buzzadorin sedälle (vai ehkä tädille?), että hänellä on kaksi pientä, (useimmiten) kilttiä lasta jotka mielellään maistelisivat muutakin kuin äidin tekemiä mössöjä ja lupasi, että maistelun jälkeen kertoisi sedälle totuuden herkuista. 

Tapahtuipa sitten eräänä päivänä niin, että setä Buzzador lähetti kilteille pienille lapsille Muksun marjakiisseleitä (ilmaiseksi, kuten hänellä tapana on). Niissä on paljon marjaa, eikä tehtaantäti ole lisännyt niihin lainkaan sokeria. Tästäpä pieni äiti huolestui ja puisteli päätään, miten pienet lapsukaiset mahtavat saada syödyksi happamat kiisselinsä?

No, kerranpa sitten äiti huhuili lapsukaisille vienolla äänellään: "Mukulat! Tulkaas syämään tommosia kiisseleitä!" Kiltit lapset kiipesivät innoissaan tuoleihinsa (tottahan pienempää piti vähän auttaa), ottivat lusikat pikku kätösiinsä ja silmät loistaen seurasivat kun äiti leikkasi saksilla purkit auki. Suuri oli äidin ihmetys, kun molemmat lapsukaiset huitelivat kiisselit naamaansa. Tästäpä päätti äiti sen, että vähentää sokeria omista kiisseleistään. Vai tekikö kiisseli kauppansa kivan pakkauksen ansiosta? No, joka tapauksessa kiltit lapset söivät hyvällä halulla ja pienempikin heitti lusikan ja kiisselipurkin vain yhden kerran lattialle.

Äiti totesi kiisseleiden olevan kätevää matkaevästä, paketista kun leikkaa kärjen pois, sisällön voi hörppiä siististi. Setä Buzzador tosin muistutti, että lusikoimalla tulee pitemmäksi aikaa kylläiseksi, mutta saapahan äiti sitten taas kohta antaa mussukoilleen lisää herkkuja. Sen pituinen se, kaikki elivät elämänsä onnellisena loppuun asti syöden Muksun kiisseleitä (varsinkin kun niitä ja muita Muksu-tuotteita ostamalla tienaa pisteitä kaikkeen kivaan).