maanantai 17. joulukuuta 2012

Jouluhuuma.


Lidlistä eurolla ostettu kräki alkaaki vaikuttaa aika luppaavalta. Ko se oli ostettaesa likomärkä, pelkäsin että varsi vennyy. Erellispäivänä vasta kastelin ekan kerran ja eilen siältä aukes eka kukka, kivan pinkki. Ostin sen silläki uhalla, että siältä olis voinu tulla semmonen hailakka possunpunanen. Olohuaneesa on nupullans kolme valkosta, tarttee keksiä niille jottain väriä ympärille.

Tein eilen jouluhuumasani Kinuskikissan ohjeella munaliköörikaakun. Kerranki nouratin ohjetta, enkä ruvennu säveltämmään. Olis kyl pitäny, miätein että pitäiskö jättää osa pohjan voista pois ettei tuu liian kova. Nyt on hankala leikata ko pohja on ko kivvee. Liivatemäärääki pirin kauheen piänenä ja jos tota viälä teen ni laitanki yhren enemmän. Mut hyvvää se kyl on. Tankki ja Ellu, pankaas tullen kaakulle ennen ko mennee vanhaks (tai parempiin suihin)! Tiptap-tätin ja sen ylkän kans jo eilen maisteltiin.


Illalla ko mukulat oli nukkumasa, oli hyvä ruveta särttäämään sulan sokerin kans. Kokosin piparkakkutalon. Eipä oo häävi, mut kelpaa kyl mun elämän ekaks. Kaavoja tarttee viälä ens vuana vähä korjailla. Poro tosa pihalla on äSsän leipoma. Muut sen tekemät on jo syäty.


Onnellisena siittä etten polttanu itteeni sokerilla, teki miäli viälä näprätä jottain. Kattoin Poirottia tiatokonneelta ja tein punatulkkupariskunnan. Rouvasta tuli lyhyempi ja levveempi, mut sillaihan se asia on täälä huushollisa muutenki. Irea tuli Kukikkaista kuaseista.


Ja sit on viälä pakko kiittää ihanista kommenteista erellisesä postauksesa. Kyl tuli niin hyvä miäli. Kiitos kaikille! Niin ihania ihmisiä...tullee ihan tippa linssiin...oi että.

11 kommenttia:

  1. Mistä ihmeestä Sinulla tuota intoa riittää? Teet sitä ja tätä ja ihan vaikka mitä. Hieno oli piparimökki, ja sitten nuo punatulkut, tosi nättejä. Minullakin on neljä, mutta en kyllä itse osaisi niitä tehdä. Joskus työssä ollessani työkaveri teki ne.
    Kakku oli varmaan hyvää. Alko tekeen mieli =D.
    Hienon värinen hyasintti, -erikoinen.

    VastaaPoista
  2. Aivan mahdottoman ihana piparitalo; meillä joka vuosi puhutaan sellaisen leipomisesta ja joka vuosi se on päädytty ostamaan myyjäisistä :)

    VastaaPoista
  3. Ei ne oo vaikeita tehdä, punatulkkuohjeeseen on linkki Kukikkaissa kuoseissa ja piparkakkutaloonki löytyy netistä monta ohjetta. Pilttipiirin sivuilta ainaki luin jottain, mut itte piirsin kaavat. Ei musta taitais arkkitehtiä tulla, onneks semmonen löytyy suvusta. :-)

    VastaaPoista
  4. Lähetän Maija sulle halauksen :)
    Tänne on niin kivaa tulla vierailulle!

    VastaaPoista
  5. Piparitalo ka tosi sievä, kuin Hannu ja Kerttu sadusta, varmasti siun lasten mieleen.

    VastaaPoista
  6. Mäkin ostin Lidlistä hyasintin, mutta ei se herää millään! Oon kastellut sitä monet kerrat ja nostin oikein ikkunalle valoon, mutta pah. Mitä sä niille teit kun sun kukkii? :D

    VastaaPoista
  7. Helpolta tosian tuntuivat punatulkun ohjeet. Tiedä, vaikka vielä kokeilisin :)

    VastaaPoista
  8. Kaikenlaista oot taas värkänny. Mun pitäis saada edes siivottua. Tuli täsä miäleen, että jos perustaisin joskus bordellin niin sen nimi vois olla Piparitalo.

    VastaaPoista
  9. Söpöt punatulkut :)Mä en ole eläissäni tehny kun yhen piparitalon ja se oli jo kouluaikana, eli siitä on tooosi kauan .

    VastaaPoista
  10. Bordelli "piparitalo" =D. Aikas osuva nimi =D

    VastaaPoista
  11. Ens vuaren piparitalon teema vois olla punaset lyhdyt. Ja runsaasti koristeltuja piparkakkuakkoja piha täyteen.

    VastaaPoista