tiistai 4. helmikuuta 2014

Päivä Ikeassa. Tai siis kolmisen tuntia.


Kävimme tänään lasten kanssa Ikeassa. Sieltä kun löytyy kaikkea ihkua ja kivaa sisustustavaraa.


Lykkäsin pienempää lasta kärryissä samalla kun isompi kulki haltioituneena kaiken kauneuden keskellä. Ihmetystä aiheuttivat esimerkiksi muoviset vihannekset salaattikulhossa (kuva yllä) ja hauska somistus roskapönttöosastolla (kuva alla).




Aikamme edettyämme saavuimme lasten paratiisiin. Oi mitä kaikkea kivaa sieltä löytyikään. Lapset leikkivät leluosastolla kiltisti ja lopuksi annoin heidän valita itselleen pehmolelut. Itselleni ostin kaikkea tarpeellista jota ilman ei yksinkertaisesti pärjää.




Tampereen Ikeassa on tekeillä remonttia. Lapsista oli jännää kun saimme kulkea valkoisten pressujen välissä ja kuuntelimme työn ääniä.


Ja mitäpä olisi käynti Ikeassa ilman niitä kuuluisia lihapullia. Hyvällä halulla söimme lautaset tyhjiksi ja kävimme vielä eteisessä pehmiksillä.


Kotiin päästyämme Koo meni nukkumaan väsyneenä mutta onnellisena, kainalossaan uusi pöllöpehmolelu.



Jos nyt ihan totta puhutaan, ni en oikeen ymmärrä miks me tonne ees mentiin. Menin ostamaan ruakakaappiin semmosia hyllyjä, jotka nyt jälkeenpäin aatellen olis voinu rakentaa vaikka vanerista. Ihan liian iso kauppa noin piänille mukuloille ja pois lähretään mukana omaisuuren erestä turhaa roinaa. Ja ne lihapullat, jos haluaisin syärä eineksiä, ni en varmasti menis niitä syämään mihinkä kahvilaan. Mut lähtihän niillä nälkä, illalla nyt sit piäritään einespiaruja. ÄSsä on kyl tyytyväinen, se sai likemmäks sata killoo piirustuspaperia.

14 kommenttia:

  1. mie inhoan ikeaa. siis INHOAN! en kertakaikkiaan ymmärrä mitään niiden juttuja siellä. tosin sit joskus katon kun kaverit on tehny kivoja löytöjä, että nii oispas miullakin, mutta toetan että toimeen tulen ilmankin..

    VastaaPoista
  2. Mehtäemäntä, mää en tiiä mitä mää siittä aattelen. Ihan käteviä säilytysratkaisuja ja näppäriä oivalluksia siältä löytyy, mut mittään sisustusjuttuja meille ei siältä tuu. Tännään ostin peiton ja tyynyn (miks? meillä on peittoja ja tyynyjä) ja sitä piirustuspaperia. Niitä ei välttämättä löydä kirpputorilta. Mut kaikki huanekalut ja sisustustekstiilit ostetaan meille kirpputorilta. Ikea on halpa romukauppa. Ko ei paljoo maksa, voi heittää roskiin ja ostaa uuden tilalle, se ei oo hyvä.
    Kiitos muuten siitä videolinkistä! Se onki helppo juttu. :-)

    VastaaPoista
  3. Niin, joskus täytyy mennä jotta tajuaa miksei kannata mennä, ehkä se menee jotenkin niin?
    Mahtava rotta-roskisinstallaatio! Johan sinne tuon takia kannatti mennäkin.

    VastaaPoista
  4. Itse olen menossa llauantaina ikeaan, jihuuuu!

    VastaaPoista
  5. Mä en kans tajua tuota Ikeaa! Mun mielestä siellä ei ole mitään meidän kotiin sopivaa. Kerran käynyt. Enkä mitään mieluista löytänyt.

    VastaaPoista
  6. Pitäähän sitä välillä käydä Ikeassakin jotta voi todeta sen olevan aivan liian iso ja vievän kaikki rahat, kokemusta on. Onneksi täältä on liian pitkä matka tuohon paratiisiin.

    VastaaPoista
  7. Noh.. toi Ikea on sellanen paikka että mielellään kiertelee ja ihmettelee kaikkea hömppää. Ihmettely voi sitten olla positiivista tai negatiivista.
    Krääsää se täynnä on..
    Onnistuneita ostoksiani taitaa olla muutama lamppu ja tietty kynttilät.
    Likkakavereiden kanssa käydään joskus ja silloin se ihana seura on parasta!

    VastaaPoista
  8. Mä käyn aika usein Ikeassa. Sillon kun meen, niin yleensä tiedän tasan tarkkaan mitä haen enkä välttämättä käy edes kun sielä varasto-osastolla hakemassa mitä tarviin. Toisaalta käydään joskus niillä einespullillakin. Se on siitä hyvä paikka, että asioita on otettu huomioon. Esimerkiks imetys/lastenhoitohuone on oikeesti tosi hyvä verrattuna moneen muuhun paikkaan. Kerran matkalla poikettiin vaan imettään ja vaihtaan vaippaa. Oikopolut pitää toki osata ja pitää järki päässä sielä krääsän keskellä...

    VastaaPoista
  9. Muistan kun kävin ensmäisen kerran Ikeassa. Ajettiin Turusta Helsinkiin ja ostettiin muovinen pastakauha ja muovailuvahaa. Järkevää..

    Lasten kanssa ikea on kyllä tuskallinen läpikulkea. Me nykyisin (eli harvoin)katsotaan netistä että mitä sieltä haetaan ja sitten tehdään semmonen täsmäisku, ei tule niitä heräteostojakaan niin helposti. Krääsää piisaa, mut Ikean paksut puuvillat pakalta on huippuja (No, ei ne kyllä aitoretroja päihitä tiettykään) ja meijän köökki otettiin sieltä ja siitä ei ole pahaa sanottavaa. Niin ja pointsit lapsiperheiden huomioimisesta Ikealle.

    VastaaPoista
  10. Ähkyhän siellä tulee, siitä tavaranpaljoudesta ;)
    Eipä tuolla tule hyvin usein käytyä, kun ei ole juurikaan ostamista(kun ei mahu mihinkään ja on matkaa lähimpään)Pari lasivitriiniä on ostettu noille isännän keräilytavaroille, ja viime keväänä sain helmilijoja 0,50€ :)
    Jotkut on mun mielestä kalliimpia, mut jotain saa "halvalla"
    Joskus käyvään ihan kattomassa "suuren maailman menoa" huvikseen :D

    VastaaPoista
  11. Sellainen se Ikea on. Minäkin periaatteesta EN siellä käy, mutta silti kuitenkin joka pääkaupunkiseutureissulla sinne menen. Jos ei muuta niin syömään. Ihan turhaa ruokaa vieläpä.

    Taitavaa bisnestä.

    VastaaPoista
  12. Mesis5.2.14

    Nyt hävettää tunnustaa, että en ole vielä koskaan käynyt Ikeassa.
    Mutta mukava päivä teillä tuntui oleva. Väsyttävä myöskin, koska yksi niin suloisesti uinuu uuden pehmonsa kanssa :)

    VastaaPoista
  13. Mesis, ei tartte hävetä jos et oo Ikeasa käyny. Siittä vois olla vaikka ylpeekin. :-)

    VastaaPoista
  14. Miten en osaa ollenkaan kuvitella sua Ikeaan, se ei jotenkin ole ollenkaan Maijan oloista krääsää. Se on sellaista mun oloista :D

    VastaaPoista