tiistai 26. toukokuuta 2015

Ritvalan Helkajuhla.

Olipa sunnuntaina Ritvalasa helkajuhla, ko oli se helluntai. Ritvalan helkajuhlahan on Suamen vanhin kansanperinnejuhla, nykyiseen tyyliin sitä on juhlittu yli sata vuatta ja sitä ennenkin melko samalla tavalla vähintään satoja vuasia.

Nyt ei ollu retroo yllä...


Ennen juhlaa pirettiin Ritvalasa yhdistyksen kevätkäräjät, siittä oli sit ruuan päälle kiva siirtyä seuraamaan neitojen kulkuetta ja kattelemmaan esityksiä. Kimmo Pohjonen ja Heikki Laitinen veti mahtavan shown murhaballadeja.

Varapuheenjohtaja on tehny kenkät peurasta.


Samalla reissulla kaveri lykkäs mulle varastosta löytämäns kattilan. Linnunkakkan alta kuariutu varsin nätti ruskee kukallinen Finelin yksilö. 


Kotio päästyäni sain lissää ihanuuksia. Tiptap-täti toi Englannin tuliaisena 70-luvun soositoopin. Sen aikaa ko Tiptap oli reissusa, me oltiin lapsenvahtina Herra Makkiselle.


Ihana Makkinen.

12 kommenttia:

  1. Ihanaa, vieläkö Helkajuhlia vietetään. Minä en ole koskaan käynyt, mutta kunnollisena kansatieteen ja folkloristiikan opiskelijana lukenut ja kuullut juhlasta aikanaan (30 v sitten).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kyllä sinne kannattaa mennä kattomaan! Lyhyt tapahtuma, mut tunnelmaa piisaa.

      Poista
  2. Hui, murhaballadeja! Hienon näköinen kulkue ja sinä itte myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli kyllä aika hurjia balladeja. Välillä laulaja korisi ruahikosa kualemaa tekemäsä ja muutenki oli eläväinen esitys (jos kualemateemaa voi pittää eläväisenä).

      Poista
  3. Komea kulkue, niin kauniit vaatteet! Tuommoset kengät tarviisin, kukkia istuttasin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hyvänen aika! Eihän niihin nyt kukkia voi istuttaa, käyttää pittää. :-D

      Poista
  4. Miten Putte suhtautui Herra Makkiseen vai onko hän jo siirtynyt ulos temmeltämään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putte pysyi enimmäkseen ulkona. Jos piipahti sisällä niin Makkinen oli kellarissa. Pari kertaa ne näki toisens pihalla, mut koska Makkinen ei ollu Puttesta moksiskaan, niin Puttekaan ei sitte lähteny karkuun, kyräili vaan.

      Poista
  5. Nuo helkajuhlat on mahtava perinne, toivotaan että se jatkuu vielä vuosisatoja.
    Tosi ihana kattila, ja toi lehmä, iha ko miun mummoin Mielikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti jatkuu, tosiaan! Lehmä on Hymy niminen kyyttö. :-)

      Poista
  6. Mesis27.5.15

    Ihana tuo Sinun asusi yläkuvassa. Kulkuetta oli varmaan kiva seurata. Näyttävät niin kauniilta.
    Tuo ruskea kattila on aivan ihana, samoin Herra Makkinen <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se kiva kulkue juu. Ensin kulki isommat likat ja viimisenä ihan piänet, yks meni monta kertaa nurin siellä häntäpäässä. :-)

      Poista