Kupattavana.

Jos mää kysyn mun kaveriltani Kaisulta, että misä sää oikein kuppaat, ni se vastaa, että Pappilanniemen kurssikeskuksen saunasa. Oon halunnu aina kokkeilla kuppausta, mut nyt vasta sain aikaseks ko tunnen oikeen kupparin. Kuppari-Kaisu pittää Ritvalasa Hoitola Tasapainoa, jossa hoituu hiaronnat, jäsenkorjaukset, kuppaukset ja saunotukset.

Kuppaus oli kauheen mukavaa. Ensin vähän saunoin, sit hypäsin pöydälle ja Kaisu länttäs kuppeja niskasta nilkkoihin. Vähän ajan päästä se naputteli kuppien alle reikiä. Jokusen kerran se tyhjensi kupit, kunnes verta ei ennää tullu ja homma oliki siinä. Verta lähti noin pari desiä.

Kaisun sivuilta lainattua: Sanonta "otetaan paha veri pois" pitää paikkansa, sillä kuppauksessa poistetaan hiilidioksidipitoista laskimoverta. Kun verta poistetaan, luuydin aktivoituu tuottamaan verisoluja ja samalla koko aineenvaihdunta elimistössä vilkastuu. Ihminen piristyy. Veri kiertää tehokkaammin asianmukaisine vaikutuksineen. Tapahtuu samoin kun puusta karsitaan oksia -kasvu kiihtyy.

Taisi mun miälikuvani mustasta savusaunasta ja lehmänsarvista nyt musertua. Kuppaus suaritettiin isosa ja valosesa saunasa ja sen suihkuhuaneesa. Kaisu desinfioi jopa lattian ennen alotusta, vaikkei mun tarvinnu lattialla ko vaan kävellä. Yhtään ei sattunu ja jälkeenpäin on ollu oikein hyvä olo. Jopa niin hyvä ettei oo ees mukuloihin menny tännään hermo. Ainoo huano puali on vaan se, että verilätyt jäi illalla paistamati, Kaisu ko meni ja kaato veret menemään.

(Tämä ei oo maksettu mainos. Suasittelen kuppausta ko se oli kivvaa.)

Muisa maailmoisa.

Missäs mää oon ollu ko on erellisestä postauksesta jo viikkotolkulla aikaa? Mää oon ollu ihan muisa maailmoisa. Olin juhlimasa kekriä ja se vei monta hyvvää bloggaushetkee, kun piti ommella vähä sitä sun tätä vaatetta. Muutenki on tullu juastua vähä siälä sun täälä, oli kauheen hauska luakkakokouski tosa lauantaina.

En ollu aatellu ees koko kekrijuhlasta mittään postata, mut lopetettaan sillä nyt kumminki blogihiljasuus. Taivaannaulan kekrijuhlasa poltettiin kerkrivalkeeta, syätiin alkaen neljältä aamulla, saunottiin, naurettiin ja laulettiin. Taulaakin valmistettiin taulakäävistä ja käytiin keskusteluja kansanpuvuista.

Mun kansanpukuni on jottain ihan vaan itte sävellettyä. Seuraavaks tarttis tehrä hame korvaamaan toi nykyinen lakanasta tehty. Kauheella kiiruulla ennen juhlaa tein pellavasta liivin. Hakaset tarttee viälä korjata, ne jäi pahasti irvistämmään kuten kuvasta näkkyy.

Oliskos ens kerralla sit vähän retrompi aihe. Vessaremontti ainaki alkaa olla sillä mallilla, että vois esitellä meijän entistä ehomman ja retromman vessan.

Kalenteri.

Nyt on kekrin aika ja kekrin jälkeen alkaa uusi vuasi. Aika siis hommata uusi kalenteri. Kuinkas ollakkaan, meijän yhdistyksellä on tarjota ihan mahtava kalenteri miästen töillä kuvitettuna. Sitä voi tilata täältä.

Se kalenteri siis seurailee vanhan kansan vuadenkiartoa. Minne ne vanhat tavat ja viisauret on hukkuneet? Mää yritän niitä herätellä ja siihen toi kalenteri on vallan mainio. Siks meillä nyt Kaisanpäivänä syärään aamulla puuroo ja kynttilänpäivän tianoilla varaudutaan lumituiskuun.

Hanki sääki maalaisjärkee hommaamalla hyvä kalenteri! (tämä ei oo maksettu mainos)

Seikkailua menneessä.

Luin kirjan. Tai pikemminkin ahmin. Hämeen Uro - Perintö sijottuu 700-luvulle. Rautakautista elämää, verisiä taisteluita ja suuria tunteita, vaikeeta sitä kirjaa oli laskee käsistäns. Välillä nauroin ääneen ja välillä pidättelin kyyneleitä. Yhtäkään tylsää kohtaa en kirjasta löytäny. Joulun tianoilla saattaa sitten tulla jatko-osa, jotenki tarttis malttaa orottaa sinne saakka.

Tykkäsin kirjan tyylistä, mun miälestä on mukavaa jos tarina on kerrottu minä-muodossa. Välillä oli piäniä vihjauksia tulevasta, se oli mun miälestä hianoo. Mikkään ei oo kamalampaa ko se, että jotkut kirjat loppuu ko seinään ja lopun joutuu itte kuvittelemaan. Vaikka teksti oli täysin fiktioo, niin se on kumminki niin elävästi ja asiantuntevasti kirjotettu, että taru ja totuus on mun pääsäni täysin sekottunu. Uro on Hämeen kuningas!!!

Kirjan traileri:

Jos kirja kiinnostaa, niin sitä kannattaa kysyä kirjakaupasta, tilaavat kyllä jos ei heti löydy. Kirjailija itte on Tallipihalla 25.-26.7. Tampere Medieval Folk Festissä, siältä voi käyrä ostamasa nimmaroidun kirjan.

Ja jos kevyempi kirjallisuus on enemmän sun tyyliäs, niin suasittelen myäs sarjakuvaa Tarinoita Muinaisesta Pohjolasta.

Sarjakuvasta löytyy mytologiaa ja kansanperinnettä. Päähenkilöö vois sannoo toimintasankariks 1200-luvulta. Viihryttävvää ja hyvin piirrettyä. Hurjaa meininkiä, mut ei täysin tosikkomiälellä. Virkistävä vaihtoehto Aku Ankalle, sitä voi tilata vaikka täältä.

Korteniemessä.

Viikonloppuna oli Taivaannaulan toukojuhla Tammelassa Korteniemen perinnetilalla. Kyllä oli mukavaa, ihan järjettömän mukavaa! Pari yätä siälä oltiin, mut olisin voinu helposti olla vaikka viikon. Yritin valkata tänne vähän kuvia, mut ei se vähän onnistunut. Kuvista löytyy mm. ihan paras huussi, lämpiävä savusauna, meikälänen kiskomassa auraa, kevätvalkea laitumella, sato-onnea tuovaa kylvöleipää ja Jättiläisen hauta.

Täältä löytyy meijän kokin kuvaus toukojuhlasta.

Ritvalan Helkajuhla.

Olipa sunnuntaina Ritvalasa helkajuhla, ko oli se helluntai. Ritvalan helkajuhlahan on Suamen vanhin kansanperinnejuhla, nykyiseen tyyliin sitä on juhlittu yli sata vuatta ja sitä ennenkin melko samalla tavalla vähintään satoja vuasia.

Nyt ei ollu retroo yllä...

Ennen juhlaa pirettiin Ritvalasa yhdistyksen kevätkäräjät, siittä oli sit ruuan päälle kiva siirtyä seuraamaan neitojen kulkuetta ja kattelemmaan esityksiä. Kimmo Pohjonen ja Heikki Laitinen veti mahtavan shown murhaballadeja.

Varapuheenjohtaja on tehny kenkät peurasta.

Samalla reissulla kaveri lykkäs mulle varastosta löytämäns kattilan. Linnunkakkan alta kuariutu varsin nätti ruskee kukallinen Finelin yksilö. 

Kotio päästyäni sain lissää ihanuuksia. Tiptap-täti toi Englannin tuliaisena 70-luvun soositoopin. Sen aikaa ko Tiptap oli reissusa, me oltiin lapsenvahtina Herra Makkiselle.

Ihana Makkinen.

Feresi.

 

Mun feresi, eli suorasarafaani, on valmis. Se on siis karjalainen kansanpuku. Aattelin, että mun on soveliasta tehrä semmonen ko mulla on 1/4 karjalaisverta. Oon sitä täsä kevvään mittaan tehny ompelukurssilla ja iltasin telkkarin ääresä. Käsinompeluun näemmä jää koukkuun, mukavaa puuhaa.

Kaavaa suorasarafaaniin ei tarvita, mut ompeluohjeen tilasin Sojalta. Hammeen leikkaustapaa ei voi ko ihailla, ennen vanhaan on tosiaan osattu säästää kangasta! Laskeutuvan ruudullisen puuvillan ostin Eurokankaasta. Helman leveys on kolme metriä.

Alushame.

Napit.

Yläosan vuarina ja alushammeesa on kangasta vanhasta pussilakanasta. En tiiä onko alushame nyt ihan tarpeellinen, mut tulipahan tehtyä. Napit on simpukkaa ja lautanauhavyä joskus talvella tehty, sopivamman värinen on vasta tekkeillä.

Paita ei oo ihan oikee rätsinä. Käytin valmiiks leikattua kansallispuvun paitakangasta jonka oon ostanu Vuorelman loppuunmyynnistä. Hihoista koitin saada eres jonkunmoiset lampaanlapahihat tehtyä ja pääntiätä muakattua.

Päähine eli sorokka on sitte seuraavana tyälistalla. Eihän sitä naineen naisen parane paljain päin kulkee.