Töissä.

Kai se on tullu tääläki jo ilmi, että mää oon sillai pikkasen palannu tyäelämään. Ei nyt ihan kokoaikasesti, mut sillai kumminki, ettei kerkee ennää niin konneellaka istua. On täsä nyt totuttelemista. Melkeimpä joka päivä tarttee muistaa vettää silmiin ripsiväriä ja pestä kainalot. Ihan kiva ko nyt muistaa helpommin pestä ne hampaat aamullaki. Nyt ko näkkee nykyään niitä ihmisiä. 

Ihan ongelmitta tää elämänmuutos ei oo lähteny käyntiin. Koo välillä vähä temppuilee, kai se osottaa miältäns ko äiti on ollu niin paljo iltoja töisä. Yks ilta ko menin nukkumaan, sänky oli täynä ranskanperunoita ja yäpöyrän laatikosta oli kortsut leikelty saksilla palasiks. Jälkimmäinen on tiätysti aika tehokas keino saara äiti taas jäämään kotio. Seuraavana aamuna Koo oli kerenny nousemaan ennen mua ja sutannu vessan sinisellä hammastahnalla. Tälläi jälkikätteen se taiteilu naurattaa, mut ei kauheesti sillon heti huvittanu.

Töisä oon viihtyny kauheen hyvin. Istuin kahvimukini kans tauolla ja kattelin oikein kunnolla ympärilleni. Tuli semmonen olo, että sinne mää kuulunki. Kai mulla on joku hormoonihäiriö ko oon nyt kaikkeen niin tyytyväinen; on ihana miäs, kivat lapset, mun näkönen huusholli ja kauheen mukava tyäpaikkaki. Asiakkaat on niin mukavia. Yks mut jo tossa joskus Rynttyliisaks tunnistiki, terveisiä vaan, tuu taas morjestaan. En nyt sano täälä julkisesti, että misä oon töisä, mut jos te lukijat näette jonkun tiskin takana semmosen vanhoihin rynttyihin pukeutuvan rillipään, niin sanokaa reippaasti moi.

Viarailu.

Se on jotenki ihanaa ko pääsee jäätä pitkin tarpomaan naapuriin. Saa istahtaa lämpimään keittiöön jossa ratio huutaa kasaridiskoo. Siälä sitte vatvotaan säät, pakkaset ja putket. Jännätään, onks kattilasa kiahumasa pelkkää vettä, vai onks sinne muistettu pistää perunatki.

Kahvistellaan. Verrataan nykyaikaa vanhempaan aikaan, kattellaan lintuja ko ne mässää lintulauralla ja miätitään, että kenes auto se tommonenki on ko jo toistamisseen tosta ohi ajo.

Kahveen päälle päästäänki sitte henkevämpiin aiheisiin. Miätitään mitä vanhan kansan viisauret meinaa ensimmäisestä suajakelistä. Ihmetellään miten joku voi matkustaa avaruuteen ja toretaan, että turha sillä on päätäns vaivata, viisammat hoitakoot ne rakettihommat.

Huurteisen eteisen pakastimesta kaivetaan punaviinimarjaa, tairan päästä viikonloppuna keittämään kellariin lissää mehua.

Sitte taas jäätä pitkin kotio. Vähä viälä aurinko punertaa taivaanrannasa.

Sähkökatkoja.

Onks teillä ollu sähköt poikki? Meillä on. Viikonloppuna oli poikki pisimmillään 31 tuntia ja siihen sitte ne lyhemmät pätkät päälle.

Näin täälä netisä ko jotkut haukku sähköyhtiöitä, eivät kuulemma pirä linjoistans hualta. En määkä pirä hualta linjoistani, mut ei siittä kukkaan valita. Heh heh, hauska vitsi taas. Mut juu, minkäs ne tyäntekijät lumikuarmalle mahtaa. Eihän ne voi ennustaa, että mikä puu ei lunta tuu kestämään. Vai pitäiskö vettää mettä kokonaan siliäks johtojen ympäriltä? Siittähän ne mettänomistajat tykkäis.

Meillä kävi tuuri, oltiin just lährösä koko perheellä yäkyllään ko sähköt lähti. Kaupunkin pualella sähköt pyssyy, joten ainaki yks ilta voitiin olla välittämäti sähkökatkosta. Seuraavana päivänä Tankki toi noutoruakaa jota sit myähemmin lämmitettiin pönttöuunisa. Mikäs siinä on ollesa, vaikka sähkökatko onki, ko kavereita ja kynttilöitä piisaa.

Telkkari.

Viime vuaden kesäkuusa miäs vaihto katolta antennin. Meillä ko lähetys katkes kuukausi tai pari muuton jälkeen, ni se aatteli antennin olevan huano. No, kattottiin yhret uutiset ja sit pimeni taas. Vika oliki johroisa. Nyt ko ollaan tota remppaa tehty ni miäs vaihto antenninjohrot seinän sisältä siinä samalla.

Viime viikon maanantaista asti meillä on voitu kattella telkkarin tarjontaa. Viiren ja pualen vuaren aikana on ilmestyny kauhee määrä uusia kanavia, niillä on ihan outoja nimiä ja niillä näytetään outoja ohjelmia. Täsä vajaan parin viikon aikana oon kattonu kaks elokuvvaa ja kahret uutiset, totuttelemista on tajuta, että siältä voi jottain kattella. Viime perjantaina missasin Poirotin vaikka sen takia oon ussein matkustanu mammalaan. Tännään laitoin kännykkään muistutuksen.

Miäs katto uutisten päälle oikeen urheiluruudunki.

Vois sannoo, että meillä on retrotelkkari. Siinä on paksu kuvaputki ja kanava tarttee nousta vaihtamaan ko ei oo kaukosäädintä. Tallennettua siihen ei saa mittään ja siihen asiaan oon tyytyväinen. Muistan miten Hervannasa asuesa boksi täytty kaikesta "miälenkiintosesta" joita ei mitenkään kerenny kattomaan, muttei niitä kuitenka raskinnu poistaa. Rumahan se meijän töllö on ko mikäki, tarskos ettiä vanha telkkari johon sisälle laittais tauluTV:n?

Jos telkkarin sisälle voi laittaa kaloja, niin miks ei toisen telkkarinki? Olisko pikkasen hiano?
Kuva täältä.

Roistoäiti?

On tullu miäleen, että oonko ihan roisto kun ryävään meijän mukuloilta mahdollisuuren nostalgisointiin aikuisena? Se on kumminki aika yleistä hihkaista, että "oiii, mullaki oli tommonen piänenä" tai "meilläki oli tommonen kotona". Meijän mukuloilla ei tähän mennesä oo ollu muatileluja. Ruaka syärään ja juaraan 40 vuatta vanhoista astioista joita tuskin aikuisena porukalla lapsuutta muistellesa muut tunnistaa. Vaatteet on peruskauraa kirppikseltä tai sitten mun ompelemia. Huusholli on pelkkää 60- ja 70-luvun tavaraa täynnä.

Mukulat mennee ens kuusa päiväkottiin, äSsällä alkaa esikoulu. Siältä taatusti tullee vaikutteita ja voin varautua vingahduksiin "mutko kavereillaki on". Ehkä se on hyvä, ompahan sitte vanhempana jottain yhteistä muisteltavvaa niitten kavereitten kans.

Nyt kun tuli tää herätys tähän asiaan, niin oon yrittäny tarjota mukuloille semmosia "normaaleitakin" juttuja. Vein ne H&Mlle ja ne sai itte valkata ittellens lippalakit ja kesähammeet. ÄSsä sai synntärilahjaks jottain Disneyn prinsessaroinaa. Telkkarin antennipiuhojen korjaus on tyän alla, pääsevät näkemään muutaki ko kirjaston DVD-hyllyn tarjontaa. Jos eivät sit olis täysin tynnyrisä kasvaneita.

On niillä emaliset muumimukitki...

Itte muistan lapsuurestani Coca-cola -jojon ja kapteeninlakin (olikohan se lakki joku meijän koulun oma villitys?), noin muutaman mainitakseni. Kaikkee ei saatu, mut muistelen olleeni kuitenki tyytyväinen. Isä oli paketoinu lahjan sanomalehteen ja väitti siinä olevan silakoita, sillai sain ekan barbini. Muistoja, muistoja, niitä meijänki mukuloille. Mites teitillä, oliko vanhemmat ihan roistoja vai saitteko tarpeeks muistoja?

Tissejä ja napanöyhtää.

Meillä kävi tännään viaraita. Toivat tuliaisina tissileivoksia ja napanöyhtää. Tiäsivät siis mistä meikäläinen tykkää.

Jos jonkua ihmetyttää toi napanöyhtä, niin määhän oon aina kiinnostunu ihmiskropan kummallisuuksista. Niin ku esim siitä, että miks toisilla tullee sitä napanöyhtää ja toisilla ei. Voishan sitä pohtia vaativampiakin filosofisia viisauksia, mut mukavaa on välillä heittäytyä yksinkertasemmalle tasolle. Yksinkertainen on kaunista, sano aina ala-asteen opettajaki. Mahtokohan siihen filosofiaan sisältyä napanöyhtäkin?

Nöyhtäpalleron väri riippuu kulloinkin käytössä olleesta paidasta.
Etualalla harvinainen kaksivärinen nöyhtä.

Luomumämmiä.

Totesin taas saman ko viime vuannaki, luamumämmi on ainoo oikee valinta ko mämmiä ostaa. Mikä kumma siinä sit onki, ko niitten tarttee ajjaa mämmiin sitä sokeria ja siirappia? Luamumämmiin niitä ei oo lisätty, makeus tullee siittä mistä pittääki, eli imeltymisestä. Mämmi, mun uusi rakkauteni.♥

Aaargh!

Tää ei oo ollu mun päiväni. Eikä oikeestaan eilinenkä.

Eilen ajoin Loimaalta kiiruusti ompelukurssille. Kaikille muille oli ilmotettu opettajan olevan kippee, mää vaan törötin turhaan orottamasa.

Tännään aamulla heräsin aikasin, sähelsin mukulat autoon ja taas sain toreta, ettei kerhoo sit ookka. Päivällä mukulat riahu, sekotti ja tappeli. Ruuasta tuli pahhaa ja sitä oli liian vähän.

Nyt illalla touhutunnin jälkeen jouduin valvomaan seuraavanki ryhmän, niitten opettaja ei tullu. En niitä teinejä räntäsatteeseenka voinu heittää ja mää olin niistä vastuusa ko pääsivät tulemaan mun vahtivuarolla kouluun sisälle. Tuli nälkä, Koo löi pääns ja mää teloin polveni.

Anteeks tää tilitys, mut pakko päästellä höyryjä. Onneks miäs teki lättyjä mukuloille ja laitto ne nukkumaan. Nyt meinaan kattoo leffan, toivottavasti telkkari toimii ja sähköö riittää. Parempaa huamista mulle ja teille.

Pikimiten...

Kävin tännään pikimiten kaverilla kyläsä. Tai no pikimiten... neljä tuntiahan siinä hujahti. Hyväsä seurasa aika riäntää. Loppiainen ko on, ni keräiltiin joulukoristeita nurkista. Kesken kahvistelun intouduttiin kattelemmaan takkejamme, mut se kylmä kahvihan vaan kaunistaa. Kaappeja penkoesa löyty sanomalehti siltä ajalta, jollon mää oon ollu piänenä kyseisellä kaverilla hoidossa. Siinä lehresä vatvottiin mm. Tshernobylin onnettomuutta, ajankohtasta sillon. Jossain vaiheesa huamattiin, että mitäs me täälä pimmeesä istutaan, aurinko oli jo laskenu, mut mihenkäs sitä turistesa valloo tarttetaan.

"Hankkikaa ystäviä, heissä elätte toisen elämän."
-Baltasar Gracian

Lapsang souchong.

Mun lempiteeni on Lapsang souchong ja kerron siittä teille nyt tiatoiskun, olkaa hyvät.

Lapsang souchong on mustaa savustettua teetä. Sitä ei lasketa maustetuks, vaikka siinä savun maku onki voimakkaasti esillä. Väärennöksiäkin liikkuu, ne mää kyllä laskisin maustetuks teeks, niisä ko savun maku tullee aromiaineista. Oikee Lapsang souchong savustettaan männyllä, siittä tullee kivan tervainen maku.

1600-luvulle saakka on juatu vaan vihreetä teetä, erelleenki Kiinasa ja Japanisa vihree on paljo yleisempää. Kerran siinä sitte 1600-luvulla yhresä kiinalaisesa vuaristokyläsä kyläläiset oli just keränneet sadon teetä kun ne joutu karkaamaan kylästään jonkun armeijan tiältä. Ko ne pääsi palaamaan kylääns, niin teenlehdet oli alkanu hapettua, eli tuloksena oli mustaa teetä. Kyläläiset ei halunnu haaskata satoa, joten ne päätti myydä lehdet silti teekauppiaalle. Mut teekauppias oli jo pian tulosa ja lehret piti saara kuivumaan, avuks otettiin nuatio joka samalla vahinkosa savusti lehret. Teekauppiaalla oli silmää bisnekselle, se markkinoi tavaraa ihan uudenlaisena teenä ja siittä tuliki menestys. Tän tarinan takia moni laskee Lapsang souchongin ensimmäiseks mustaks teeks.

Mäntyä poltetaan pesäsä ja
teenlehret on yläkerrasa savustumasa.

Tälläi Star Trek -fanina mua kiahtoo se, että alunperin kapteeni Picardin lempiteen piti olla Lapsang souchong koska näytteliä Patrick Stewart tykkäs siittä. Käsikirjottajat muutti teen Earl grayks, koska se oli yleisölle tutumpaa. Nythän Picard tilaa replikaattorilta aina "Tea, Earl gray, hot". Kerran oon bongannu Lapsang souchongin Trekistä. Yhresa TNG:n vitoskauren jaksosa Worfin äiti tillaa sitä Keulakympisä.

Yhreksänkytluvun suamentajalle tee ei selkeesti ollu tuttu.
Hiano suamennos.

Lapsang souchongia harvemmin löytää marketeista, joten kannattaa tilata vaikka täältä jos sitä haluaa(siältä saa vahvaa ja miatoo versioo). Suasittelen maistamaan, olo on ko laavulla sitä hörppiesä.

Kuvat täältä.

Muista heijastin!

Nyt kun on syksy ja pimmeetä, niin taas saa varroo ettei tapa jonkua. Vaikka taajamisa on katuvalot, niin ei se ihminen siältä tuulilasin läpi näy. Sanokaa nyt niille lapsen kavereille ja serkun kummin kaimoillekki, että heijastimia takkiin. 

Ollaanko me koukussa sähköön?

Luin Helsingin Sanomien jutun jossa puhuttiin suurhäiriöistä sähkön kantaverkossa. Epätodennäköstä on, että sähköt menis koko maasta, mut se sai meikäläisen kuitenki miättimään. Talvisin meillä on ollu vähä pirempiäki sähkökatkoja, elämisen hankaluuren huamaa jo niitten aikana. Mut jos sen yhren päivän sijaan sähköt oliski pois usseemman päivän koko maasta? 30 asteen pakkasella?

Mää uskon, että me kyllä pärjättäis kiukaan ja pönttöuunin kans. Jotkut vesiputket saattais kyl ehkä jäätyä. Vettäki me saatais omasta kaivosta jonka kansi on kätevästi saunan pukuhuaneen lattiasa. Kylmäkellarikin on ihan hyäryllinen. Haaveena mulla olis viälä pata saunaan, vois kuumentaa vettä, sekä puuhella keittiöön. Miäs vähä niinku jo lupaili mulle semmosia ko oikein ruikutin katastrofeista. Itte se on haaveillu ulkohuussista. Tähän mennesä mää oon varautunu vaan piäniin sähkökatkoihin kynttilöillä, pattereilla ja spriikeittimellä. Jos olis oikeen hyvin hoirettu lämpö, vesi ja vessa -asiat, niin voisin "katastrofin" sattuesa esittää pyhimystä ja haalia kaikki lähistön palelevat vanhukset hoiviini. Mikä ihana ajatus!

Hesarin jutusta tuli sekin oivallus, että ihmiset on ihan liikaa tottuneet siihen, että koko ajan on kaikki tarjolla. Mites se sähkö onki tullu ihmiskunnalle niin tärkeeks? Tuntuu, että kaikki riippuu siittä. Uusia ydinvoimaloita rakennettaan ja suunnitellaan kun ihmiset tarvii aina vaan enemmän ja enemmän sähköö. Tiskit, pyykit ja hampaat pestään sähköllä, vesi keitetään ja roskat poistetaan sähköllä, pankkiasiatki hoiretaan melkein pelkästään sähkösesti.

Entäs jos se sähkö ei oliskaan niin tärkeetä? Aattelen nyt sillai, että onko sitä pakko koko ajan saada niin paljon ko vaan johroisa piisaa? Entä jos sähkölaitokset alkaiskin säännöstelemään sähköö? Jokaiselta pistettäis sähköt poikki pariks tunniks tiättyyn aikaan päivästä. Tai olis vaikka semmonen sähkönhinnoittelumalli jossa maksetaan sähköstä vähemmän ja hyväksytään se, että sähkönsaanti voi pätkiä. Mulle ainakin kelpais sellaset systeemit ihan hyvin. Mitäs meinaatte, onks sähkö liian tärkeetä? Pärjäisittekö välillä ilman?

Ihanaa roskapostia.

Genius work! Magnificent beat! I love your site! Fantastic job! You are so interesting! Kyllä noi ulkomaalaiset sitte ossaa olla kannustavia. Kummasti ne ymmärtää postaukset, vaikka murre tuskin kääntäjällä kääntyy. No, otan kehut kehuina!

Olen imarreltu!

This іs precisely the type of wоrk my students ought to be generating. Well done onn ʏour comprehensive research.  
No kiitos! Onhan se kiva kuulla tehneens kattavaa tutkimusta noinkin vaatimattomasta aiheesta ko Googlehakuja-postaus.

Thanks for finally talking about > "365 kuvaa, osa 33." < Liked it!
Kiva että tykkäsit, mutta aikasemmin en voinu postata viikosta 33, mää kun en etukätteen tiänny mitä sillon tapahtuu.

Joo, onhan se kivvaa ko ulkomaalaiset on niin aktiivisina lukemasa mun blogia. Tänk juu veri mats ja velkommen tilpaakka! ♥

Olo on ihan ko maailmannaisella,
sellasella ropottien rakastamalla.

Värinkerääjiä.

Oon täsä ittekseni testaillu värinsiappausliinoja. Ne on tosi käteviä. Nyt sitä vasta tajuaa, että kuinka paljo vaatteista lähtee pesusa väriä. Nykyään heitän aina liinan pesukonneeseen, varsinki jos pyykin joukosa on vähäki parempia vaatteita. Valkoset osat ei harmaannu ja muutenki värit pyssyy raikkaampina. Nuukana ihmisenä saksin liinat aina pualiks, hyvin toimii pualikkaanaki.

Dylonin liinat on mun suasikkeja, niitä vaan harvemmin kaupasta löytyy. Paketisa lukkee, että "liina toimii kuin magneetti, joka imee irtonaisen lian ja värihiukkaset itseensä, ennen kuin ne tarttuvat pesussa muihin vaatteisiin."

Dr.Beckmannin liinat on kans toimivia. Vaikka paketisa sanotaan, että käytä liinaa vain kerran, ni laitan silti liinan uurestaan konneeseen jos se ei oo viälä kauheesti värjääntyny. Tuntuu imevän väriä tokallaki kerralla.

Dr.Beckmannilla on kans kestoliinoja. Niitä voi käyttää jopa 30 kertaa. Nuukasti tääki on mulla saumuroitu kahteen ossaan. Kuvasa käyttämätön pualisko ja kolme kertaa pesusa ollu. Jotenki tota värjääntynyttä ei ennää tee miäli heittää vaaleen pyykin joukkoon, vaikka hyvin varmaan voiski. Oon ruvennu käyttämään kestoliinaa tummille pyykeille ja vaaleille kertakäyttösiä.

Täsä näkkee minkä verran liina värjäyty ekasa pesusa, pesin vaaleeta pyykkiä.

Se on aina vähä yllätys miten värjääntyneenä liina konneesta ilmestyy. Ussein aattelen, että laitan liinan vaikkei noista pyykeistä mistään väriä lähre. Sit oho, liina tulleeki konneesta kirkkaan vihreenä. Parasta noisa liinoisa on se, että voi pestä vaikka valkosen pairan punasten pyykkien joukosa, eikä mittään katastrofia tapahru. Ootteks te jo käyttäny noita?

Edit: Kommenteissa vinkattiin Lidlin värinsieppausliinoista. Pitihän nekin sitte testata. Saattavat olla jopa parhaita noista testatuista, taidan siirtyä käyttämään niitä.

Onnekas marjareissu.

Lährettiin aamulla kerräämään varelmia. Meillä oli tuuria, löyrettiinki niitä kymmenkunta. Koska varemien jälkeen mukuloisa oli viälä virtaa, päätettiin lähtee viälä mustikkaan.

Saatiin katti marjaseuraks. Se läähätti kuumissaan, mut jakso meijän mukana sinnikkäästi. Meillä oli taas tuuria, löyrettiin neljä mustikkaa ja yks kyykäärme. Kylläpä se onki elämys mukulalle nährä käärme!

Kotio tullesa marjaämpärit oli kevyet kantaa, eikä roskiksiltaka löytyny tällä kertaa mittään roinaa nurkkia täyttämään. Postilaatikolla löyrettiin laatikosta pelkkä Kangasalan Sanomat, ei yhtään laskua! Kyllä oli onnistunu reissu. Vois vaikka ottaa huamenna uusiks.

Missä vika?

Mun on jo monta päivää menny muitten blogit sivu suun. Miks bloggerin lista näyttää yhtäkkiä vaan sen listan ensimmäisen blogin? Miks mittään ei tapahru vaikka klikkaa "Näytä lisää"? Sama vika tiatokonneella ja kännykäsä. Kännykällä mää aina blogit luen. Toimiiks teitillä?

Ja muuten:
Kai kaikki retrofanit on jo löytäny kuvasa näkyvän blogin?
Taste Like "My Little Pony"! on retroaatelia.