Neuvolakortin kannet.

Ompelin Kääkän kaksosten neuvolakortteihin kannet. Miälikuvituksettomasti tein froteiset kissat samalla mallilla ko omien mukuloitten kansiinki oon kissoja tehny. Kaksosten veljellä on sentään erilainen kansi, olkoon toi kissakuva nyt sit joku serkkutyttöjen yhteinen juttu.

Aivosolu jo ajat sitte kannusti esittelemään neulatyynyjä. Tosa alla on mun käyttämäni, kuvasin ne ompelukurssilla. Toinen on tätivainaan vanha, serkku on siihen joskus piänenä kirjottanu äitins nimen (sori, sensuroin sen kuvasta), sen saa kätsysti ranteeseen ja sillä on hirveesti tunnearvoo. Toinen yhtä ahkerasa käytösä oleva on saatu Sinisen siiven Annalta, nätti ko mikäki. Esitelkääs muutki ylpeet neulatyynyn omistajat omanne!

Homo erectus.

Nyt se Koo sitte lähti kävelemmään. Perjantaina se otti välillä kolmee askelta ja lauantai-iltana se ei muuta tehnykkä ko vaan käveli ympäriins. Se siittä vauvasta.

Lokerikko. Tai taskukko, mikä liä...

Vein Oolle vaippapöyrän takana olleen nalleseinävaatteen. Seinä alko näyttää tyhjältä, muistin Oranssin omenan lokerikon. Tein siihen sitte semmosen, saman kokosen ko se nallekankas oli. Nyt on kätevää säilyttää seinällä tutit ja bodynjatkeet sun muut pikkutavarat.

Siinä ne taskut pullottaa. Tarkkasilmäset voi nährä pöyrällä mustan täplän. Se on Koon napa joka irtos reilu vuasi ja 2 kk sitte. Eihän sitä raskii heittää pois, se on pala mun vauvaa. Olkoon siälä mihin sillon lennähti.

Tein kans Koolle pari tuttinauhaa lissää, ko ne on aina häviksisä.

Sitte asian viärestä sää ja mää. Mää rakastan ko sattaa. Tännään heräsin ekan kerran tänä vuanna siihen ko sare ropisi pellikattoon. Voiks olla ihanampaa!

Kahrelle piänelle.

Tammikuusa synty parin päivän välein vauvoja, tein niille neuvolakortinkannet. Tytön nimmee en viälä tiärä, muuten olisin kirjaillu siihenki nimen.

Noita kansia on hauska tehrä. Täältä näkkee ne, jotka tein omille mukuloille. Oolle tein kansien lisäks tuttinauhan.

Synttärit.

Koolla on uusi unikaveri. Kääkkä anto sille synttärilahjaks rusakon. Koo näyttää tykkäävän kauheesti ja määki tykkään että se on hauska. Mulla huanolla äirillä ei ollu sille minkäänlaista lahjaa. Mut tein mää sentään kolme kaakkua. Se vähä riistäyty käsistä, kai ykski olis piisannu.

Sillon ko äSsä täytti vuaren, mää tein sille synttärikaakuks kuivakaakun. Miähellä on synttärit pari päivää ennen äSsää, tuli huamattua ettei se tykänny täytekaakusta ollenka. Nyt aattelin, että ei kai ne vuaren vanhat välitä täytekaakusta ja tein Koollekki kuivakaakun. Siinä oli yks kynttilä ja ko muuta koristetta en keksiny ni varastin amarylliksesta kukkasen. Koska tiäsin että Anoppi ja Pappa on täytekaakun perrään, tein sitte semmosenki. Koo veteli sitä täytekaakkua hyvällä halulla ja kuivakaakkuun ei pahemmin ees kukkaan koskenu.

Ittelleniki tein kaakun. Karpatesa ko ei viitti tavallista kakkua syärä. Suklaa-karpalomoussekakku, ripsaus steviaa ja pohja mantelijauhoista. Nami.

Äkkiä se vuasi meni. Muuta ei voi sannoo. Voiks yksvuatiasta sannoo viälä vauvaks?

Tuulen viämää.

Mulla on semmonen vanha naisten hattu, mustaa huapaa. ÄSsä oli sen saanu kynsiins ja touhus se pääsäns jottain keittiön puusohvalla. Yhtäkkiä se hattu lensi lattialle mun viäreen. Mää rupesin pauhaamaan, ettei saa likastaa ja kolhia mun pyhähattua. ÄSsä seiso puusohvalla ja katteli hattua lattialla. Sit se mutisi miätteliäänä, että "Enpä tiiä, ehkä se oli tuuli joka sen hatun heitti..." Sit se hyppäs ilosena alas sohvalta ja hävis hattuineen nurkan taakse. Siältä kuulu samantiän: "Ja taas! Tuuli heitti!". Pitäisköhän alkaa tiivistää nurkkia, ko noin vettää.

Koo on oppinu rummuttammaan kattiloita. Ko molemmat likat rummuttaa keittiösä, vetäyryn suasiolla toiseen huaneeseen. Toisesa huaneesa se kuullostaa jopa ihan kivalta, kauhee kilinä ja kolina ja ilosta hihkumista. Mut samasa huaneesa, hulluks siinä tullee.

Retrot on kivoja.

Totesin aamulla että tartteeki kokkeilla Koolle tota vaaleenpunasta retrohaalaria, jos vaikka sopis jo. Hitto, sehän on jo melkein piäni. Muistin sen olevan 80 senttinen, eihän se ookka ko 70. Se on roikkunu pukuhuaneesa, siälä mennee katonrajasa semmonen pyykkinaru johon oon ripustanu retrovaatteita.

Oon täsä siivonnu tiatokonetta, se ko on niin täynnä, ettei ennää meinaa mahtua uutta. Löyty ajalta ennen äSsää kuvia minkä olemasaolloo en ees muistanu. Kevväällä ennen ko äSsä synty, Anoppi anto mulle kassikaupalla Miähen vanhoja vaatteita. Suurin osa on peräsin alunperin Miähen serkulta (syntyny -73, Miäs -80). Aatelkaa kuin onnelliseks semmosista tullee ihminen joka oottaa esikoistans ja on hulluna retroon. Oon näemmä kuvannu niitä ennen ko ovat menneet pyykkiin. Ai ko tota tilannetta on kivvaa muistella!

Tosa ei tainnu olla ees kaikki...

Toi ruskeerairallinen paita on ollu tosi ahkerasa käytösä.

Oi totaki t-paitaa! On ne niin kivoja!

Ihmeellinen lakki, vuaritettu eli ei veny ja silti mennee mukulalla kolmena talvena.

Punasilla potkuhousuilla meijän molemmat mukulat on tullu sairaalasta kotio.

Vanha vuasi.

Täsä on teille meijän perheen tän vuaren tähtihetket. Kaikille yhteinen ja kaikkein tärkein juttuhan on tiätysti se kun Koo synty tammikuusa.

Mulle materialistisesti tärkee hetki oli se, ko ostin uuren kameran. Ja jokainen kirppiksellä käyntikin oli tiätysti ah niin ihana. (En muuten oo käyny kirppiksellä kolmeen viikkoon, ihan kauheeta!)

Miähelle oli varmaan parasta se, ko se pääsi alottammaan autotallin rakentamista. Siälä se nyt naputtaa ja koputtaa yli pualen yän joka ilta, ei kuulemma malta olla naputtamatta.

ÄSsän tähtihetki oli varmaan se, ko se sai kesällä mammalta tusinan muavisia pikkukissoja. Niillä se leikkii päivittäin tuntikausia. Niitä pittää kylvettää ja niille pittää rakentaa leikkipuistoja ja välillä ne käy keskenääns hianoja kovaäänisiä keskusteluja...

Koo on varmaan onnellisin siittä hetkestä ko se oppi lokakuusa ryämimään. Ai että mitkä uuret ulottuvuuret siittä aukeskaan! Nyt se jo konttaa aika vauhtia ja käveleeki vähän tukkee vasten.

Tää blogi ja muitten blogit on ollu mulle kauhian tärkeitä tänä vuanna. Pyyrän anteeks kaikilta tutuilta joita oon pitkästyttäny selittämällä kaikkee niinku että "luin yhrestä blogista..." tai "yks tyyppi joka kirjottaa blogia..." tai ärsyttäny lauseella "en mää viitti selittää, luet sitte mun blogista". Mut juu, blogillisesti (onks se sana?) ja muutenkin tää on ollu hiano vuasi!

Meijän mukulat.

Voi noita mukuloita! On ne vaan hassuja. Laitoin valkeen pönttöuuniin ja ko sain homman valmiiks, ni äSsä sano mulle: Nyt voit mennä keittiöön ja leipoo meille uuren kakun, ko mää en tykänny siittä toisesta. Ja se sano sen ihan viattomasti, kenen tahans muun sanomana siittä olis voinu vaikka loukkaantua. Mut selvä siis, ei inkiväärikaakkua äSsälle.

Koo on lakannu syämästä tissiä. Mulla on kauhee kriisi sen asian kans, ko mää olisin halunnu syättää sitä vähintään vuaren. Mut ihan hyvä toi ykstoista kuukauttaki on. Jatkakoon nyt sit sillä piimälinjalla, ko kerran on siihen niin tykästyny. Mun pikku piimäsuuni.

Itsenäisyyspäivänä.

Nii, hyvvää itsenäisyyspäivää vaan kaikille. Ja onnee Suamelle. Piti heti aamusta vähä siivoilla, ni on sitte juhlavamman tuntusta, siistiä sain sit illaks ko mukulat meni nukkumaan.

Tännään on tapahtunu kaikenlaista Koohon liittyen. Tajusin, että Koo on ihan erilainen ko äSsä oli piänempänä. ÄSsä pisti kaks ja puali -vuatiaaks asti kaiken suuhuns. Siis ihan kaiken mitä vaan kässiins sai (paitsi ruakaa). Se kualas multa yhren puhelimenki hajalle. Oon aatellu, että ei kannata päästää Koota lähellekkä mun kännykkää, mut ny ko se sitä pääsi tutkimaan, se ei laittanu sitä lähellekkä suuta. Tajusin, ettei se kauheesti oo lelujaka purekellu. Koo on muutenki joka asiasa helpompi ko äSsä. Se syä ihan mitä vaan ruakaa hyvällä halulla, eikä sitä tartte nukuttaa.

Tännään se nousi ekkaa kertaa itte seisomaan. Polviseisonnasa se onki viihtyny jo varmaan kuukauren.

Ekkaa kertaa, toivottavasti kans viimistä kertaa, se kiäri rappuset alas kellariin. Mää olin vähän aikasemmin kuunnellu ovenraosta, että onks pesukone jo lopettanu ja olin jättäny oven vähä huanosti. Kyl se oli kii, mut ei niin paljoo, ettei se olis saanu sitä kynsittyä auki. Laitoin tiskejä keittiösä ko kuulu "tömps". Aattelin, että äSsä putos tualilta tai jottain. Mut sit ko alko kuulua muutaki kolinaa ja uusia tömähryksiä, tajusin mistä on kyse. Kerkesin just näkkeen ko Koo kiärähti viimiseltä rapulta lattialle. Kyl ne mukulat on kestäviä! Kauheella kolinalla alas rappuset ja sit parin minuutin päästä jo naureskellaan taas.

Ei ihan lyhyt matka kiäriä alas...

Saunoin mukuloitten kans. Sitäki Koo teki ekkaa kertaa. ÄSsällä on ollu jo kauan semmonen ISS:n iso muuttolaatikko paljuna. Kaivoin Koolle autotallista jonkun muavisen lihalaatikon. Siälä ne pluttas molemmat suihkuhuaneesa ja hauskaa näytti olevan. Ja sit otettiin vähä löylyä. Tätä mää oon oottanu kohta vuaren, nyt voiraan ruveta käymään koko perhe yhtäaikaa saunasa.

Olin jo pannu valkeen kiukaaseen ko hoksasin, että Linnan juhlat tullee areenasta suarana. Harmitti vähä ko olisin miälelläni kattellu niitä sillai sivusilmällä. No, näin mää lopun siittä kättelystä. ÄSsä katteli ko ne kätteli ja hoki "päivää... päivää... päivää... päivää..."

Viarailevat tähret.

Tälläi kirppislöytöjen ja muitten bloggausaiheitten puuttuesa pyysin viarailevia tähtiä hoitamaan tän postauksen.
Tekstin sanelu: Koo
Kuvat: äSsä

Aaaa-brum-brum. Ämmääää, ämmää, ämmää, ää. Brumbrummm. Äbbä äbbä, äbbäää äää. Aa-brum-brum-brum! IIIIIiiiiiiiIIIIIiiiii!!!! Äbbä.

Tuu tuu tupakkirulla, saat itte antaa unen tulla.

Käytiin tosa yks päivä Kääkällä. Koo väsähti kesken kaiken, päätin pistää sen päikkäreille sinne makkarin parisänkyyn. Mut koska siinä ei oo minkäänlaisia laitoja (no mitäs, aikuisiahan ovat), ni piti se sitten nukuttaa. Ettei meinaan lähre siinä ennen nukahtamistans ryämimään. Sillä ko ei oo viälä sen vertaa älliä, että ossais varroo. Pää erellä vaan alas vaikka kuin korkeelta. Mut juu, silittelin siinä sit tissin jälkeen sen kulmakarvoja ni johan alko silmät lupsahtelleen (Mamman niksi). Siinä sit ko se oli nukahanu, piti lähtee huaneesta, mut lattia narahti ja mukula pomppas heti konttausasentoon. Ei ko uusiks vaan nukuttammaan. Siinä sitte tuli semmonen dejavuu, että ihan ko olisin ennenki tehny sammaa. Ja niin kyl oonki. Pari vuatta sitten joka ilta ja päivisinki. Mun mittari oli sillon tuu tuu tupakkarulla. Jos lauloin laulun läpi yli 15 kertaa, ni nukutus kesti kauan, alle 15 oli normaalia. Mulla vaan oli siinä kolme säkeistöö normaalin kahren sijasta. Mun isoisoäiti kuulemma laulo Karjalasa jottain tähän tyyliin, tai ainaki mää lauloin tälläi sitä mukkaillen:

Aa aa akkelin Kaija
Turusta tuaraan montaa laija
isälle toppa tupakkia
äitille hamekankahia

Isoisoäiti on keksiny siinä laulaesans samalla kaikkee mitä siältä Turusta kenellekki tuaraan. Nerokasta, sanon mää. Mut nyt ei tarre tupakkeja hoilottaa. Koo vaan laitetaan sänkyyn ja sinne se jää tyytyväisenä nukkumaan. Joskus, jos sattuu kauhian virkee viälä olemaan, saattaa itkuhälyttimestä (vintisä ko nukutaan ni se on ihan kätevä) kuulua ähinää ja joku harvinainen vastalausekki. Mut sinne se sit aina itte nukahtaa. Jos siihen huaneeseen jää jottain viivyttelemään, ni sänkystä kattoo semmonen vähä hämmästynneen näkönen naama, niin ku että eks sää ala jo lähtee siittä. Joku hempeempi saattais kysyä, että onks se oikein jättää mukula yksin pimmeeseen, mut ei se siittä mitenkä näytä kärsivän. Ilosena aina mennee nukkumaan. Pistää miättimään, että olisko äSsä ollu samanlainen jos sen olis vaan alusta asti antanu ittekseens nukahtaa. Mut ko se oli se esikoinen, ni sillon oli niin paljo enemmän kii siinä mukulasa ja oli aikaaki enemmän. Nykyään se on helppo: iltapuuro, hampaitten pesu, iltasatu ja sinne se jää huaneeseens. Ikinä ei oo viälä siältä pois tullu. Saattaa ehkä joskus vähän aikaa laulella, mut pian hiljenee 12 tunniks. Pari kertaa käytetään potulla yällä ni ei sänky kastu.

Juttu alko taas rönsyilemmään. Mun asiani oli, että oli mahtava tunne ko tajusin nukuttaneeni Koon ensimmäistä kertaa. Ja se on jo 10 kuukautta vanha. 30-45 minuuttia enemmän bloggausaikaa joka päivä ja ilta!

Siinä se virnuilee. Ei ainaka kovin kärsivältä vaikuta.

Vauvoisa on kaikki herttasta.

Silmät.

Korvat.

Nenä.

Tuttisuu.

Hampaat.

Tukka.

Sormet ja varpaat.

Vaippapylly.

Suttunaama.

4 asiaa II

1. Koon liikkeelle lähteminen on jotenki pelottavvaa. Siihen ko ei oo tottunu, ni monta kertaa sitä on jo säikähtäny. Tännään sekottelin sen ruakaa pöyrän ääresä. Välillä vilkasin ruakaan ja välillää Koohon. Aluks Koo oli olohuaneesa sohvan eresä. Seuraavalla vilkasulla se tuijotti mua täsmälleen samasa asennosa hiljaa paikallans, mut vaan metrin lähempänä mua. Vilkasin ruakaa, ja taas Koo oli metrin lähempänä mua tuijottamasa. Tätä jatku aika monta kertaa, tuli ihan aavemmainen olo.

2. Musta on tullu pipopää joka kuuntelee Linkin Parkia. Tartteeks mun nyt ruveta kinumaan Mammalta ja  Pappalta mopoautoo? Aina ko toi alla oleva laulu tullee, äSsä muistaa mainita, että "hiano laulu".

3. Mää en oikeen tiiä mitä aattelisin tosta halloweenista. Ko semmosta ei viätetty sillon ko oon ollu piäni, ni nyt pirän sitä tyhjänpäiväsenä uutena hömpötyksenä mikä ei tosiaanka kuulu tänne kotoiseen Suameen. Sillon ko mää olin piäni pukeuruttiin vaan nuuttipukiks tai pääsiäisnoiraks. Eihän toi nyt niin kauheesti niistä poikkee, ja mukulat on taatusti innoisans, mut silti mua ottaa päähän. Kauppakeskuksesa huutaa mikrofooniin jo monta viikkoo ennen kyseistä tapahtummaa noiraks pukeutunu muija jostain irtonaisista silmämunista ja nauraakäkättää sillai et mennee korvat lukkoon. Ja joka firma myy yhtäkkiä jonkun päättömän kurpitsapään teematuatteita. Ja sit ko ne luurankot häipyy, tullee joulupukit tilalle. Eiks voitais vaan nauttia syksystä? Onks musta tullu jotenki tylsä?

4. Ja sit mää voisin taas vaahrota samasta aiheesta ko viime vuannaki. Mut en jaksa aina samasta kirjottaa. Sen sijaan pistän linkin siihe erellisseen vaahtoomisseen. Käyttäkää heijastimia ja kattokaa että mukulanneki käyttää!

Possu.

Sen lisäks, että Koo on kova viarastammaan, se pelkää possua. Kyseesä oleva possu on röhkivä koiranlelu. Ikinä en oo nähny vauvan peruuttavan niin noppeesti ko sillon ko äSsä törkkäs sen Koon nokan etteen. Ja alkusäikähryksen jälkeen tullee aina poru. Miäs sai sen possun äitiltäns kolkytvuatislahjaks (juu, se oliki varmaan aina toivonu semmosta...).

Porukolli.

Nyt mää alan ymmärtää ko joku on valittanu ettei oikeen nukkunu ko mukula saa hampaita. Tähän mennesä meillä on kuitattu hampaat piänellä kärttysyyrellä ja levottomalla nukkumisella. Koo huusi sänkysäns illalla ja muutenki on ollu aika porukolli. Ei se olis varmaan hiljentyny jos en olis ottanu sitä viäreen nukkumaan (jäi sitte ilta-Trekki välistä, prkl). En mää tommosesta porusta oo moksiska, mut se mikä mua vauvoisa on aina ärsyttäny, on se raappiminen ja nipistely. Yritä siinä sitte itte nukkua ko mukulan teräväkyntinen etusormi rapsuttaa taukoomatta mun nahkaa. Se raappi mun kättä ja ko kären veti pois, se rupes rapsuttaan mun leukaa. Ko mää siirsin naamani pois ulottuvilta, se siirty raappimaan kaulaa. Ko mää kiskasin mukulan alemmas nukkumaan ni se löysi sen kaikkein ärsyttävimmän paikan, eli kainalon. Ko mää aattelin että pirän sitä kärestä, ni se alko tökkimään mun kättä peukalonkynnellä. Just mää siltä leikkasin kynnet, mut äkkiä se kehitti tilalle uuret ja yhtä terävät.

Ässä pyysi multa eilen hiirtä häntääns. Ollaan luettu semmosta kirjaston kirjaa ko Kissanpissa. Siinä on aina kissalla hiiri hännäsäns. Tein viiren minuutin pikahiiren ko oli olevinans muutaki tekemistä. Se on kuminauhalla kii, ni sen saa helposti irti. Meillä on täälä nykyään aina hännällinen mukula.

Kissanpissa-kirja.

Kaks marjaa.

Tännään huamasin, että Koo on ihan saman näkönen ko toi nukke! Kattokaa vaikka: