perjantai 27. kesäkuuta 2014

Trolsin tonttukivet.


Kuultiin majatalosa lähistöllä olevan Trolssin kylätiän tonttukivistä. Pakkohan niitä oli lähtee ettimään. Ajettiin tiän läpi, eikä nähty mittään. Onneks yritettiin viälä ja pysähryttiin kysymään postia hakeneelta naiselta, että "onks täälä semmosia tonttukiviä". Nainen osotti pellolle meijän viäreen ja sano "joo, tossa on suurin". No tosiaan oli. Tuli hölmö olo, oltiin ajeltu vaan ohi lehmiä ihaillen, eikä huamattu keskellä töröttävää tonttua, sokkosilmät oikeen. Nainen oli maatilan nuari emäntä, kävi sanomasa isännälle että vahtii lapsia ja lähti esittelemään meille kivvee. Laitumelle ko ei lehmät kuulemma viaraita päästä. Kauheen ystävällistä lähtee oppaaks!


Trolssin tonttukivet ovat mun käsittääkseni Suamen ainoot, Ruattisa niitä on lissää. Ruattisa on ollu tapana maalata kivipää punaseks. Läheinen Kasalan kylä, jonka kalasatamasa me käytiinki, on keskiajalla kuulunu Ruattin veropiiriin. Ruattalaiset vaikutteet siis ymmärtää hyvin.


Kivet on nostettu isomman kivipaaden päälle. Pelkäsin, ko tuules niin paljo, että kivinen pää viärähtää mun varpaille. Kysyinki, että onks se koskaan puronnu. Emäntä kerto vasikoitten aina sillon tällön sitä purottelevan, he sitte nostavat pään takasin. Aika veitikoita ne vasikat. Hianoo kumminki, että nää kolme tonttukivvee on säilyny vuasisatoja pelloilla, helppohan sellanen olis potkasta nurin ja unohtaa koko juttu.


Tonttukivet on ilmeisesti 1700-luvun loppupualelta ja jonkinlaisia peltojen herelmällisyyren lissääjiä ja suajelijoita. Mahtoks se olla se emäntä, joka käytti niistä sannaa fallossymboli. Ymmärsin sen termin vasta kun näin toisen, vähä piänemmän, tonttukiven. Selvä kikkelikivihän se siinä!


12 kommenttia:

  1. Oho, onpa kivoja tonttuja! Enpä oo koskaan ennen tuommosista kuullutkaan. Musta toi kikkelikivi näyttää enempi punikkitatilta, mutta.. no niinno... siltähän ne näyttää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää oon jostain tonttukivistä kuullu ennenkin, mut muistin niitten olevan jottain rajakiviä ja sen sellasia. Punikkitatteja ei taira varmaan viälä olla, joten kivi on kuvasa. :-D

      Poista
  2. No kikkelikivi mikä kikkelikivi:))) mie oon noista lukenu jostai lehestä, mahtava rttä ovat säilyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taas ollaan historiallisesti rikkaampia ko joku viisas on noiki säilyttäny. :-)

      Poista
  3. Ikinä en ole tuollaisista kuullut. Ja monenlaista kuitenkin nähnyt ja lukenut. Aika hienoja. Nämä on oikeasti aika kivoja kohteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on ihan parhaita kohteita. Halpaa ja miälenkiintosta. Ja tollai ko saa viälä "paikallisen" oppaan, ni retkestä tullee ikimuistonen. :-)

      Poista
  4. Vähän hienoja! En oo ikinä kuullukkaan tollasista. Islannissa oli hirveesti kivikasoja joka paikassa ja ne oli tonttuja ja maahisia vissiin naamioituneena tähän maailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Naamioituneita tonttuja! Kyllä mun tarttee viälä Islantiin päästä.
      Noitten nimi taitaa tulla siittä, että ne on ollu kotitontun alueen (eli tontin) keskeisellä paikalla, tai jottain sinne päin...

      Poista
  5. Vau. Hämmentävää. Ja miten valtavan epätodennäköistä, että ovat saaneet säilyä paikallaan vuosisadat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kyllä on ihmiset hianosti saanu siirrettyä aleneville polville sitä kunnioitusta kun ei niitä oo hävitetty. Vaikka suurin osa tiätty onki jo kauan sitte unohrettu.

      Poista
  6. Mesis28.6.14

    En myöskään ole ennen kuullut. Jos vielä asuisin maalla ja omassa pihapiirissä olisi tuollainen, niin varmaan olisin sille jo naaman maalannut =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No taitais tulla museovirastolla sanomista jos maalaisit. :-D

      Poista