Roistoäiti?

On tullu miäleen, että oonko ihan roisto kun ryävään meijän mukuloilta mahdollisuuren nostalgisointiin aikuisena? Se on kumminki aika yleistä hihkaista, että "oiii, mullaki oli tommonen piänenä" tai "meilläki oli tommonen kotona". Meijän mukuloilla ei tähän mennesä oo ollu muatileluja. Ruaka syärään ja juaraan 40 vuatta vanhoista astioista joita tuskin aikuisena porukalla lapsuutta muistellesa muut tunnistaa. Vaatteet on peruskauraa kirppikseltä tai sitten mun ompelemia. Huusholli on pelkkää 60- ja 70-luvun tavaraa täynnä.

Mukulat mennee ens kuusa päiväkottiin, äSsällä alkaa esikoulu. Siältä taatusti tullee vaikutteita ja voin varautua vingahduksiin "mutko kavereillaki on". Ehkä se on hyvä, ompahan sitte vanhempana jottain yhteistä muisteltavvaa niitten kavereitten kans.

Nyt kun tuli tää herätys tähän asiaan, niin oon yrittäny tarjota mukuloille semmosia "normaaleitakin" juttuja. Vein ne H&Mlle ja ne sai itte valkata ittellens lippalakit ja kesähammeet. ÄSsä sai synntärilahjaks jottain Disneyn prinsessaroinaa. Telkkarin antennipiuhojen korjaus on tyän alla, pääsevät näkemään muutaki ko kirjaston DVD-hyllyn tarjontaa. Jos eivät sit olis täysin tynnyrisä kasvaneita.

On niillä emaliset muumimukitki...

Itte muistan lapsuurestani Coca-cola -jojon ja kapteeninlakin (olikohan se lakki joku meijän koulun oma villitys?), noin muutaman mainitakseni. Kaikkee ei saatu, mut muistelen olleeni kuitenki tyytyväinen. Isä oli paketoinu lahjan sanomalehteen ja väitti siinä olevan silakoita, sillai sain ekan barbini. Muistoja, muistoja, niitä meijänki mukuloille. Mites teitillä, oliko vanhemmat ihan roistoja vai saitteko tarpeeks muistoja?

Aurinkolasit.

Tännään ko on aurinko paistanu, tajusin että mun aurinkoklasit on jääny esittelemäti.

Mulla on ennen ollu jotkut kaupanpäällisenä saadut aurinkolasit vahvuuksilla. Ei niitä oo tullu käytettyä, liian nykyaikaset ja tummat. Mää en tykkää ko maisema on liian pimmee. Aurinkolasien tuummuusaste on yleisimmin 80%, nämä on nyt 70% ja oikein mukavat.

Olin ettiny kirppiksiltä sopivia kehyksiä, mut ei ollu tullu viälä vastaan. Menin kumminki tutulle Silmäasemalle kyselemmään, että paljonko semmoset linssit velottais. Harmittelin ko ei ollu kehyksiä viälä löytyny ja myyjä rupes huutelelmmaan toiselle, että "onks siälä viälä ne eilisen mummon kehykset roskiksessa". No olihan ne ja nyt mulla on dyykatut kehykset.

Niisä on turkoosia.

Lopultaki mulla on semmoset aurinkolasit joita tykkään jopa käyttää. Jee!

Vaatteita.

Kevväällä ompelin innolla vaatteita kesäks. Eipähän niitä nyt oo pahemmin tarjentunu käyttää, mitä nyt parina päivänä ehrein kokkeilla.

Tein kaavat yhrestä kivasta kesähammeesta ja testasin niitä tekemällä pussilakanasta testiversion. Siinä vasta hellehame! Tuntuu ko päällä ei olis mittään.

Vyänki tein.

Onnistuneesta testistä innostuneena leikkelin yksinäisen verhon hammeeks. Siittä tuli oikeen kiva ja monikäyttönen vaate.

Käytin sitä jo kevväällä pitkähihasen ja sukkahousujen kans.

Kesällä se käy ihan yksinäänki.
Tai onhan mulla tossa villasukat seurana.

Hörhelöhelmainen pitkä hame lyheni minihammeeks. Helmasta tuli mukuloille äitiin mätsäävät hammeet. Kyllä me nyt ollaan hiano kolmikko!

Tälläi välttyy naamojen sensuroimiselta.

Muistaakseni Vaapukalta peräsin olevasta kankaasta mulle tuli jo heti alkuuns visio hellepairasta. Kivan liukasta ja vilposta tekokuitua ku on. Kivan liukasta juu, arvatkaa oliks sitä kamalaa ommella! Jo leikkaaminen suaraan tuntu ihan mahrottomalta ko kankas mulju joka suuntaan ja ommellesa se karkas ompelukonneesta. Mut kyllä siittä paita tuli ja sen vaivan jälkeen arvostan sitä ihan eri tavalla ko muita paitojani.

Ihana kuasi!

Mukuloille vois ommella enemmänki vaatteita.
Ei tarttis sitte piirtää niitä kuviin.

Seikkailua menneessä.

Luin kirjan. Tai pikemminkin ahmin. Hämeen Uro - Perintö sijottuu 700-luvulle. Rautakautista elämää, verisiä taisteluita ja suuria tunteita, vaikeeta sitä kirjaa oli laskee käsistäns. Välillä nauroin ääneen ja välillä pidättelin kyyneleitä. Yhtäkään tylsää kohtaa en kirjasta löytäny. Joulun tianoilla saattaa sitten tulla jatko-osa, jotenki tarttis malttaa orottaa sinne saakka.

Tykkäsin kirjan tyylistä, mun miälestä on mukavaa jos tarina on kerrottu minä-muodossa. Välillä oli piäniä vihjauksia tulevasta, se oli mun miälestä hianoo. Mikkään ei oo kamalampaa ko se, että jotkut kirjat loppuu ko seinään ja lopun joutuu itte kuvittelemaan. Vaikka teksti oli täysin fiktioo, niin se on kumminki niin elävästi ja asiantuntevasti kirjotettu, että taru ja totuus on mun pääsäni täysin sekottunu. Uro on Hämeen kuningas!!!

Kirjan traileri:

Jos kirja kiinnostaa, niin sitä kannattaa kysyä kirjakaupasta, tilaavat kyllä jos ei heti löydy. Kirjailija itte on Tallipihalla 25.-26.7. Tampere Medieval Folk Festissä, siältä voi käyrä ostamasa nimmaroidun kirjan.

Ja jos kevyempi kirjallisuus on enemmän sun tyyliäs, niin suasittelen myäs sarjakuvaa Tarinoita Muinaisesta Pohjolasta.

Sarjakuvasta löytyy mytologiaa ja kansanperinnettä. Päähenkilöö vois sannoo toimintasankariks 1200-luvulta. Viihryttävvää ja hyvin piirrettyä. Hurjaa meininkiä, mut ei täysin tosikkomiälellä. Virkistävä vaihtoehto Aku Ankalle, sitä voi tilata vaikka täältä.

Salkkupöytä.

Eilen vihjailin löytäneeni kiärrätyskeskuksesta jottain mitä oon jo kauan ettiny. Salkkupöyrän mää siältä löysin. Koko viime kesän tarkkailin Toria ja Huutonettiä josko olisin löytäny semmosen, mut ei. Kaikki lähti siittä kun näin Mobiliassa tommosen näyn:

Kyllä on kätevä vehje! Se kulkee takalootasa mukana ja sen saa pystyyn omalle pihallekki. Salkuks taitettuna se mennee piäneen tillaan ja painaa kymmenisen killoo. Saa noita uutenakin, mut käytetystä maksoin nyt vaan 8 euroo.

Hyvältä maistu tee ja herkut pihalla. Yllättävän mukava siinä on istuskella.

Tänään.

Kävin tännään pitkästä aikaa Lielahdessa. Kiärrätyskeskus oli yllättäen muuttanu. Onhan se ollu siälä Prisman takana Teivaalantiellä jo pualtoista kuukautta, mut se selvis mulle vasta nyt. Helposti se siältä löyty ja kivalta näytti.

Esittelen teitille sen mitä siältä löysin sitte ko olen sen kuvannu. Nyt se on viälä auton peräsä. Voin paljastaa, että se on jottain mitä oon jo vuaden verran ettiny.

Kävin Fidallakin. Ihan vinkkinä niille joilla olis tillaa yhrelle ihanalle retrosohvalle, niin Lielahden Fidassa olis yks punanen kaunotar 48€.

Kotimatkalla poikkesin Tiptap-tätille ja sillä oli mulle tuliaisia pohjosen matkaltans. On se ihana ko mua aina niin muistaa! Sain söötin kukkatyynyliinan, pannunalusen, 2,6 litrasen Sarviksen kulhon ja mustan kukkopillin. ♥

Rompetoriostokset.

Pronssisormus Hannu Ikosen 70-luvulla suunnittelmasta jäkäläkorusarjasta. Mukuloille (tosi)piänet kivisormukset.

Voiks olla kauniimpaa emalimukia?

Kankainen pituusmitta. Johan oli hankala naulata seinälle, mut pitäis olla nyt oikeella korkeudella.

Suamalainen tekokuituhame. Piti vaan sovittaa sitä, mut en pystyny riisumaan sitä ko vasta nukkumaan mennesä. Mun uusi lempivaate.

ÄSsällä on kylpytakki jäämäsä piäneks, joten toi nallefrotee tuli ko tilauksesta. Ompelin uuren vetskarin hajonneen tilalle.

Valinten tattilamppu. Kauhiasa töhkäsä se oli, johtoki ihan musta liasta ja kuvussa maaliroiskeita. Mut hyvin lähti puhtaaks ja roiskeetki sain yllätyksekseni pois.

***

Jaahas, sitte pitäis vaan malttaa vuasi orottaa seuraavia restaurantapäiviä. Pitänee lääkitä odotusta käymällä jokusella kirpputorilla. Mahtaisko auttaa?

Restaurantapäivät 2015.

Se on taas sitte Restaurantapäivät Kangasalla. Tännään viälä kahreksaan asti auki ja huamenna 7-14. Miätin, josko menis viälä illalla pikkaseks aikaa uurestaan, samalla lipulla ko pääsee ilmaseks. Täsä teille kuvia.

Kattokaa kuin komia emalilamppu!

Perinteinen yhden hengen piknik omenapuun alla tänäkin vuanna.

Harmi kun noi pöyrät ei ollu myytävänä. Toi pleksilevyistä tehty seinälamppu sit taas oli. Oli hiano lamppu...

Jos vaikka huamiseks sais kuvattua ostokset. Kaikkee kivvaa löysin. Jee!

Kirppikseltä.

Mäkisen Kuvastimen vihreekehyksinen hopeapeili.

Arabian Palapeli -sarjan sinisiä leipälautasia 5 kpl.

Sinivalkonen liina mun leipäkorriini. Osottautuki vähä isoks.

Anttilan kuvasto talvi 1960-61 ja Tiptap-tätiltä vuaden -72 neulelehti.

Pari rullaa isokukkaista tapettia.

Heinäpellolla.

Se on nyt semmonen romanttinen heinäaika. Oi että, miks ennää ei tehrä heinäseipäitä?

Kelpaa.

On sitä tullu netisä nähtyä hianoja ihmisten tekemiä kesäterasseja. Mää sit tein kans oman, sillai häthättää saunasta vilvotellesa. Kyllä nyt kelpaa vilvotella. Ei puutu ko hyttyspyyrys, ellen se oo sitte mää.