Tuu tuu tupakkirulla, saat itte antaa unen tulla.

Käytiin tosa yks päivä Kääkällä. Koo väsähti kesken kaiken, päätin pistää sen päikkäreille sinne makkarin parisänkyyn. Mut koska siinä ei oo minkäänlaisia laitoja (no mitäs, aikuisiahan ovat), ni piti se sitten nukuttaa. Ettei meinaan lähre siinä ennen nukahtamistans ryämimään. Sillä ko ei oo viälä sen vertaa älliä, että ossais varroo. Pää erellä vaan alas vaikka kuin korkeelta. Mut juu, silittelin siinä sit tissin jälkeen sen kulmakarvoja ni johan alko silmät lupsahtelleen (Mamman niksi). Siinä sit ko se oli nukahanu, piti lähtee huaneesta, mut lattia narahti ja mukula pomppas heti konttausasentoon. Ei ko uusiks vaan nukuttammaan. Siinä sitte tuli semmonen dejavuu, että ihan ko olisin ennenki tehny sammaa. Ja niin kyl oonki. Pari vuatta sitten joka ilta ja päivisinki. Mun mittari oli sillon tuu tuu tupakkarulla. Jos lauloin laulun läpi yli 15 kertaa, ni nukutus kesti kauan, alle 15 oli normaalia. Mulla vaan oli siinä kolme säkeistöö normaalin kahren sijasta. Mun isoisoäiti kuulemma laulo Karjalasa jottain tähän tyyliin, tai ainaki mää lauloin tälläi sitä mukkaillen:

Aa aa akkelin Kaija
Turusta tuaraan montaa laija
isälle toppa tupakkia
äitille hamekankahia

Isoisoäiti on keksiny siinä laulaesans samalla kaikkee mitä siältä Turusta kenellekki tuaraan. Nerokasta, sanon mää. Mut nyt ei tarre tupakkeja hoilottaa. Koo vaan laitetaan sänkyyn ja sinne se jää tyytyväisenä nukkumaan. Joskus, jos sattuu kauhian virkee viälä olemaan, saattaa itkuhälyttimestä (vintisä ko nukutaan ni se on ihan kätevä) kuulua ähinää ja joku harvinainen vastalausekki. Mut sinne se sit aina itte nukahtaa. Jos siihen huaneeseen jää jottain viivyttelemään, ni sänkystä kattoo semmonen vähä hämmästynneen näkönen naama, niin ku että eks sää ala jo lähtee siittä. Joku hempeempi saattais kysyä, että onks se oikein jättää mukula yksin pimmeeseen, mut ei se siittä mitenkä näytä kärsivän. Ilosena aina mennee nukkumaan. Pistää miättimään, että olisko äSsä ollu samanlainen jos sen olis vaan alusta asti antanu ittekseens nukahtaa. Mut ko se oli se esikoinen, ni sillon oli niin paljo enemmän kii siinä mukulasa ja oli aikaaki enemmän. Nykyään se on helppo: iltapuuro, hampaitten pesu, iltasatu ja sinne se jää huaneeseens. Ikinä ei oo viälä siältä pois tullu. Saattaa ehkä joskus vähän aikaa laulella, mut pian hiljenee 12 tunniks. Pari kertaa käytetään potulla yällä ni ei sänky kastu.

Juttu alko taas rönsyilemmään. Mun asiani oli, että oli mahtava tunne ko tajusin nukuttaneeni Koon ensimmäistä kertaa. Ja se on jo 10 kuukautta vanha. 30-45 minuuttia enemmän bloggausaikaa joka päivä ja ilta!

Siinä se virnuilee. Ei ainaka kovin kärsivältä vaikuta.