Pappa-kissa.

Meillä on hoirosa herra Makkinen. Tiptap-täti lähti reissuun ja toi kissans meille siks aikaa. Herra Makkinen on pappa-kissa, sillai me äSsälle selitettään. Mamman ja Pappan kolli on kans pappa-kissa. Niitä ei saa yrittää ottaa sylliin ja muutenki tarttee kohrella nätisti. Eilen illalla ko mukulat nukku, käytiin Makkisen kans ulkoilemasa. Kaupunkilaisena se kulki narun pääsä. Siinä sitä sit törötin hyttysten syättinä ja kattelin ko toinen syä ruahoo ja haistelee pusikoita. Hupia hommaan toi meijän oma katti, joka kyhjötti silmät suurina viiren metrin pääsä ja mourus melkein tauotta. Olis ottanu mallia herra Makkisen tyyneyrestä. Tosa yläkuvasa herra Makkinen näyttää ihan meijän katilta, en ymmärrä miks, ei ne oo tippaaka saman näköset.

Tein pitkästä aikaa marenkeja. Nyt aattelin perehtyä asiaan. Aikasemmin ne on jääny mulla sisältä pehmeiks ja pinnasta ruskehtaviks. Hyviä neki on ollu, mut ei mitenkä nättejä. Tein sveitsiläisellä tyylillä vesihauteessa. Ohje ei oo oma, mut yhdistelin niin montaa eri ohjetta, että laitoin sen tonne ruakaohjesivulle, vähä niin ko ittelleni muistiin.

Viiliäki tein. Oon kuullu, että ukkosella viili voi epäonnistua. Pari kertaa jyrähti just ko olin saanu viilit astiakaappiin tekkeentymmään. Kyl ne silti onnistu. Noi lasikupit osottautu hyviks viilikupeiks, ei tartte montaa kantta ko ne voi pinota.

Lisäsin vähä siivotonta piristystäki tonne sivullens. Olinpa harvinaisen rohkee, hävettääki vähä, mut siäläpähän olen ittekki sit. Siivottomana...