Olin eilen illalla lenkillä ja vastaan tuli joku nainen. Kalliin näköset lenkkeilyvehkeet päällä ja paljon meikkiä. Eihän sillä ulkonäöllä oo väliä, mut jotenki se haju sopi siihen mitä mää näin. Ko oltiin toisemme ohitettu, haistoin parinkymmenen metrin pääsäki viälä sen miltä se haisi. Ei siis miltään hajuveteltä, se oli vaan jottain pyykinpesuaineen hajua ja ehkä hiuslakkaaki, mut voimakasta se oli.
Pisti miättimään, että ko määki verin henkeeni niitä pyykkiainemolekyylejä, tai mitä liänevät, ni paljokohan se nainen niitä henkittää? Ja kuin paljo niitä turhia hajuaineita imeytyy sen nahan läpi? Kattelin netistä asiaa aiheesta ja törmäsin yhteen hyvvään kirjotukseen. Hajusteet onki paljo kavalampia ko oon arvannukka.
Mää oon jonkin verran vältelly hajusteita, tarkempiki vois olla. On täysin järjetöntä pestä lattiaa hajustetulla pesuaineella vaan siks, että homman jälkeen on tunnin verran hyvä tuaksu. Siinä sitä sit henkitellään porukalla kaiken maailman Linalooleja ja Gamma-terpineeniä, kyllä keskushermosto tykkää. Mäntytolusaki meinaan on hajusteita.
Kuvista varmaan huamaatteki, että mää oon täälä vimmoisani penkonu kaappeja ja tutkinu pulloja. Kauhee määrä hajusteita meijänki huushollisa. Niitä on nykyään melkein mahrotonta vältellä, niin ko muitaki lisäaineita. Hajusteita on joka paikasa ja kauheita määriä. Ehkä siihen saaraan joskus joku tolkku, sitä sit vaan orotellellaan.
Hih, tähän liittyen tairanki huamenna esitellä teille mun "hajuveteni"...
Jokaisella paikkakunnalla on omat suasikkileipäns jota muualle joutuesans kaipaa. Loimaalta muuttaneena kaipaan Peltopoikaa. Mites voiki olla niin vaikeeta löytää Pirkanmaalta kunnollista juureen leivottua ruisleipää. Ja mun miälestä ruisleiväks ei sais ollenka sannoo sellasta leipää, johon on sotkettu pullajauhoja joukkoon. Peltopoika on se täyrellinen leipä. Sitä ei korvaa mitkään Tosi rukiiset sun muut yritelmät.
Peltopojan valmistaja tekkee kans oikein hyvvää kakkoo. Siihen nyt löytyy korvike, Tampereen riävä (ja erelleen se riävä tarkottaa mun miälestä ripulia), mut vaaleet leivät leivon kumminki mialuummin itte.
Tännään saatteki lukkee jonkun muun löpinää. Tankki kysy, että pääseeks se viarailevaks kirjottajaks mun blogiin. Tottakai suastuin, ko aihekki on niin hyvä; meikäläinen. Lukekaas tosta:
Täälä Tankki. Mää oon Maijan piäni serkku.
Oikeestaan oon sen piänin serkku, serkkulauman kuapus. Oon määki sentään jo
lähempänä kolmeekymmentä ku kahtakymmentä (miätis Maija sitä, et varmana oo
tajunnu!), et on meillä sen verta iäkäs lauma. Silti mää oon aina se piäni, ja
niin sen kuuluu ollakki. Sain suuren kunnian kirjottaa tänne Rynttyliisan
pyhättöön, blogien blogiin. Ja määpäs nyt sit kirjotanki itte Rynttyliisasta ja
mun suhteesta siihen.
Oon varmaan nähny Maijan ekan kerran ku oon
ollu niin piäni, etten oikeestaan ees nähny mittään ruttusilmieni alta. Enkä
kyl muutenka muista sitä. Taidan muistaa sen ekan kerran vasta monta monta
vuatta myähemmin, ku se oli teininä värjänny tukkansa vihreeks ja mun äiti eli
Maijan täti paheksu sitä kovasti. Tai ei ees paheksunu, kunhan ihmetteli, et
mimmosta tää nykynuariso on. Noh, siinä sit vuadet viäri sillai, et olin se
ärsyttävä muutaman vuaren nuarempi serkku, joka sillon tällön valitettavasti
tuli kyllään.
Sit mää muutin Tampereelle, misä Maija jo
asuki. Taisin olla sillon jo täysikänen. Meiltä oli niille matkaa vaan
kilometrin verran, ni uskaltauruin ihan yksin sinne kävelemmään viaraasa
kaupunkisa. No sinnehän mää sit rupesin tuppaamaan, ku siälä oli aina niin
mukavaa. En tainnu sit ennää olla niin ärsyttäväkä Maijan miälestä.
Toivottavasti. Parasta oli se, et aina olin tervetullu. Aina sai vaan olla ja
puhua mistä vaan. Ja aina sai jottain hyvvää. Jos ei mittään tarjottavvaa
mukamas ollu, ni kyl se Maija jottain teki. Sille mää vuadatin suurimmat suruni
ja ihanimmat iloni. Ja joka kerta se kiltisti kuunteli.
Hassuinta täsä on se, et me ollaan Maijan kans
ihan ku yä ja päivä. Se on tommonen retrohippi, joka haisee pullalta ja
kividödöltä. Välillä se ei haise kyl dödöltä ollenka. Tukka on aina sekasin ja
kaapisa on 60 erilaista iankaikkisen vanhaa kukkamukia, joista se hörppii
sivistynyttä haudutettua irtoteetä. Päällääns sillä on aina ruskeensävysiä
retrokuaseja jostain kirpparin joustofroteesta. Mää taas oon retroo kammoova
urheiluhullu, joka haisee Adidaksen dödöltä. Tukkaki on yleensä vähintään
suaristettu ja kaapisa on tasan yks valkonen vitsimuki, josta juan halvinta
pussiteetä maidolla ja sokerilla. Päälläni mulla on aina mustia tai valkosia
verkkareita ja huppareita.
Haukun aina sen retroleivänpaahtimia, verhoja
ja rumia kenkiä. Se ylenkattoo mun issoo taulutelkkaria, Ikean mattoo ja uusia
merkkilenkkareita. Silti se on mulle kamalan rakas. Ehkä juur siks. Voin olla
sen kans niin eri miältä ja se ei haittaa ollenka. Kaikesta tärkeestä ollaan
kuitenki sammaa miältä, ja mistä vaan sen kans voi puhua, ja se on se millä on
väliä. Joskus ei nährä tiäs kuin pitkään aikaan ja silti aina tuntuu niinku
oltais viimeks eilen juteltu. Mää oon onnekas, ku mulla on tommonen serkku! Se
on hyvä serkku.
Tästähän tuli ihan tippa linssiin. Tankki, kiitos näistä sanoista! Voiks ihmiselle kauniimmin sannoo, ko että se on haiseva retrohippi? Ihana Tankki, se se on hyvä serkku!
Kamarin nurkasa kökkivä Liisa anto mulle haasteen. Yleens helposti "unohran" nää pitkät haasteet. Nyt päätin kuitenki heti tarttua toimeen.
Haasteen säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alla 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
Täsä siis 11 yhrentekevää faktaa musta:
1. Jos opettelisin soittamaan eres yhtä soitinta, se olis huuliharppu, ehrottomasti. Ja mää inhoon huuliharppumusiikkia.
2. Koska meillä ei toimi telkkariantenni, en kato kauheesti telkkaria. Ainoo ohjelma jota kaipaan, on saksalaiset poliisisarjat. Oi Derrik! Ja Vanha kettu! Kerran Vanhaa kettua kattellesa äSsä päätti ruveta syntymään. (Alla kuva noin 6 tuntia myähemmin.)
3. Piänenä osasin pökertyä jos halusin. Pappa otti multa kynän pois ko piirsin seinään ja kupsista vaan miälenosotukseks. Pappa osas piänenä saman. Mut meijän mukuloille se ei oo tainnu periytyä. Koo piirtelee seiniin, mut ei pyärtyile.
4. Äsken lenkillä näin minkin ja tajusin, että nyt ruppee jo tarviimaan heijastinta. Tai siis, oli pimmeetä ja tajusin, minkki ei liittyny asiaan. Mut joka tapauksesa, Rynttyliisa käskee: Heijastimet esille!
5. Koska katti on meikäläisen katti, tää sivuaa aihetta. Katin nimi on Putte. Aluks se oli Tuppe, mut ko äSsä ei osannu sannoo muuta ko Putte. Meijän Putte-tyttö, kaunokainen.
6. Mää on kerran varastanu kaupasta. Varastin pualikkaan salmiakkimerkkarin. En tainnu olla koulusaka viälä.
7. Samoihin aikoihin "fanitin" ensimmäistä kertaa bandiä. Se oli Boney M. Ihailin vinyylin pahvikannesta niitten kuvia, ne sitte pukeutu hianosti. Alla suasikkibiisi. Mamma kerto mitä siinä lauletaan, pirin sitä jännänä.
8. Mua yhtäaikaa häirii ja huvittaa se millai Miäs puhhuu mukuloille. Miten mukulat voi ymmärtää mitä se puhhuu, jos määkään en ymmärrä. Tännään esimerkiks äSsä oli piirtäny jonkun ihme kiamuran. Miäs sano, että "no siinähän on hiano ympyrä jonka säde kasvaa kulman suhteen lineaarisesti". Jos mää en tunnista äSsän piirrustussuttua, kysyn "onks toi kakkaa". Yleens veikkaus ossuu oikeeseen.
9. Mua vaivas tännään semmonen asia, että miltäköhän piaru näyttää lämpökamerasa. Nyt ko tulin konneelle, otin selvää. Kaikkee sitä tullee miätittyäkki...
10. Jos menen lähellekkään tiskipöytää, saan vaatteet märiks. En tiiä mikä taika siinä on, vai oonko vaan niin kömpelö. Sen takia miäs saa laittaa tiskit konneeseen. Tosin toinen syy on laisuus. Ko se tullee töistä, sitä orottaa aina toi näky:
20. Joskus alle parikymppisenä olin töisä varastosa. Siälä oli sellanen syvä laatikko jonne mahtu selällens makkaamaan jos jalat oli pystysä. Siälä säilytettiin silputtua paperia ja muuta roskaa jota käytettiin pakkausmateriaalina. Mun elämäni noloin hetki on se, ko makasin selälläni laatikosa ja heiluttelin jalkateriäni musiikin tahrisa. Kuulin ko ovi kävi ja kohta tajusin, että laatikon ympärillä seisoo ammattikoululuakallinen poikia jotka tuijottaa mua. Yritin kammeta itteeni ulos siältä lootasta ja naama punasena mutisin jottain piänestä lepäilystä tukka täynnä paperisilppua. Nykyään ossaan jo nauraa sille hetkelle.
Sitte Liisan kysymyksiin:
1. Mistä unelmoit?
No siittä hippiautosta.
2. Maaseutu vai kaupunki?
Maaseutu tiätty.
3. Mitä hankkisit viidensadan euron lahjakortilla?
Varmaan jottain tapetteja. Niitä ko harvemmin kirppikseltä löytää.
4. Mieluisin tapa viettää lomaa?
Ihan vaan kotona. Jos mukuloista pääsee erroon, voisin kyl lähtee vaikka pariks yäks Tallinnaan tai johonki.
5. Paras muistosi viimeisen kuukauden ajalta?
Mahtuu just ja just aikarajaan, tasan kuukausi sitte oltiin kaverilla Raumalla. Siälä oli mukavaa käyrä.
6. Vihertääkö peukalosi?
Sisällä vihertää, ulkona ei.
7. Uskotko avaruusolentoihin?
Uskon. Ja uskon että ne on kilttejä, ainaki ne jotka mää oon nähny.
8. Ihanin sisustuskauppa netissä?
Facebookissa oleva "Rätei, retroi ja lumpui", eli Lumppula. Jos sitä nyt sisustuskaupaks voi sannoo. Vaikka oon kyl päättäny, että ostan romuni ihan oikeilta kirppiksiltä, postikulut saa muuten romulle aika hinnan.
9. Mitä katsot televisiosta?
Yle Areenasta Sydämen asialla ja Silta. Silta on kyl karmeen huano, miks mää semmosta katton? Jaa mut nehän mää katton tiatokoneelta. Telkkarista katton vaan kirjaston DVD:t
10. Millaisia blogeja luet?
Retrojuttuja, värikkäitä sisustuksia, käsitöitä, puutarhurointeja, äitiblogeja... Luin jostain, että suurin osa blogeista on muatiblogeja. Muatiblogeja! Kuka semmosia lukkee?
11. Parasta elämässä?
No tää koko touhu!
Sitte ne haastettavat (käyttäkööt samoja kysymyksiä, tää postaus on nyt jo liian pitkä), ottakaa tai jättäkää:
Käytiin mettäsä Tankin ja Aktivistin kans. Tankki keräs siältä ihan intona koivunkantosiäniä ja mesisiäniä, kaiken maailman tatteja, haperoita ja rouskuja, ja tiätysti niitä joita määki uskallan kerätä, eli suppilovahveroita ja kanttarelleja. Mulle tuli vähä yllätyksenä, että mun piäni serkkuni on niin siänestyksen lumoisa, se vois kuulemma olla mettäsä koko päivän.
Nuarempana ko olin siänestämäsä mamman kans, mulla oli hyvä siänisilmä. Mamma käveli ohi siänistä ja mää näin ne jo kaukaa. Miks mää en ennää näe? Suppilovahveroita menin mettästä hakemaan, Tankki ja Aktivisti keräs niitä mun jalkojen juuresta samalla ko mää tuskailin, että eihän täälä mittään oo.
Miten mää voin vanhana tulla semmoseks mummoks joka itsevarmana kerrää mettästä kaikenlaiset ruakasiänet ja muut kyssyy siltä siänestysneuvoja? Aika vaikeeta jos niitä siäniä ei näe. Mut ko mää haluan semmoseks mummoks. Treeniä sit vaan?
Sillon ko olin piäni ni mun äiti sano, että syä lättyjä jos niitä jää. Yleens ei jääny. Nykyään mää syän jos niitä jää. Yleens ei jää. Tännään tein ison taikinan, että riittää sit pari mullekki. Paistoin meinaan ensin tattia voisa sipulin ja kerman kans, sitä oli pakko saara lätyn päälle.
Ne pari lättyä, jotka mää kerranki sain syärä, söin seisaallani keittiösä palvellen mukuloita ja paistaen lättyjä. Enpähän ainaka polttanu suutani. Ehkä äSsä voi jo parin vuaren päästä auttaa mua kääntämällä lättyjä, saan syärä ehkä jopa istuen. Sillon on Kooki varmaan jo niin iso, ettei se tunke ennää lättyjä piimälassiin ja heitä toista pualikasta lattialle.
Mää sanon lättyjä lätyiks. Miäs sannoo letuiks. Miks te sanotte?
Sorppa tylsä postaus, mut kuka sitä nyt viikonloppuna konneella istuukaan (no, mää näemmä). Pilvet on niin nättejä, oon niitä yrittäny kesällä kuvata. Ens kesänä meen penkille istumaan ja kattelen niitä, sen sijaan että tähtäilen niitä kameralla.
Kevväällä kirjotin meijän päivästä. Päätin kirjottaa taas. Tämmänen oli meijän päivä tännään:
8.00 Herättiin. Miähen kello soitti ja herätti Koon kans. Pualen tuntia hyssyttelin ja sinnikkäästi yritin nukkua, mut pakkohan se oli luavuttaa ja nousta sänkystä.
9.10 ÄSsä tuli vintistä alas. Mää ja Koo oltiin jo syäty aamupalat, annoin äSsälle muroja. Mukulat tappeli ilmapallosta ja mää ärjyin, että hetikö aamusta se tappeleminen tarttee alottaa.
10.00 Mukulat kuunteli Viiru ja Pesonen -äänikirjaa. Samalla mää korjasin housuja. Mukavaa huamata, että housut roikkuuki laihtumisen takia, eikä siks että niitten stretsi on löystyny.
10.30 Lährettiin ulos. Join aamuteeni huvimajasa ja annoin mukuloille kaakaoo.
Mukuloitten ulkoillesa yritin kuttoo äSsälle pippoo, silmukat karkaili ko Koo häiritti kiskomalla puikoista. Naapuri poikkes rupattelemasa, lährettiin kattomaan pikkurattoria autiotalolla ja käytiin tyhjällä postilaatikolla. Mukulat tappeli hiakkakasasa.
12.10 Tultiin sisälle. Mukulat piirteli ja tappeli kynistä.
12.30 Syätin Koolle eilisiä perunoita ja kannaa. Aattelin, että se kumminki väsähtää kohta. Aika pian sen sit jo veinki vinttiin päikkäreille.
13.00 Mää ja äSsä syätiin sitä eilistä sapuskaa. Kannattaa muuten pakastaa esikeitettyjä lanttukuutioita, niitä on sitte helppo heittää uuniin kanan kans ja hyvvää tullee.
Ruuan päälle pistin pitkäkseni ja luin pari blogia ja uutisia.
14.00 Rupesin kattelemmaan ympärilleni ja totesin, että onpa hirvee sikolätti. Aattelin oikeen imuroira ja rupesin kerräämään leluja. ÄSsälle pistin piirrettyä, jottain Mansikka Marjaa kirjastosta.
15.00 Olin saanu lelut ja suurimmat roskat kerättyä ja mattot viskattua ulos, pääsin alottammaan imuroimista. Koo heräs ja Miäs tuli töistä. Tuli aikasin ko sähkömiäs tuli kattomaan autotallia, saaraan sinne kohta sit sähköt kuntoon. Pistin sosesopan tulille, eilistä ruakaa ei ennää riitä.
16.00 Hain ruakapöyrälle kukkia ko olin saanu huushollin siistiks. Kyl kelpas, tais ihan pariki tuntia se siivo pysyä. Vessa tosin oli viälä siivoomati. Syätiin soppaa porukalla. Koo kaato piimät pitkin pöytää ja survo leipäns sopan joukkoon, äSsä jätti tapans mukkaan pualet syämättä.
17.00 Mentiin syksyn ensimmäiselle touhutunnille. ÄSän leikit meni välillä vähän liian rajuks ja Koo innostu kiljumaan sillai että sali raikas. Touhutunnin jälkeen mentiin viälä pualeks tunniks koulun pihalle.
18.30 Lährettiin kotio. ÄSsä ei olis halunnu lähtee, porata roinotti koko kotimatkan ja höpötti kaikkee uhmakasta, niin ko esimerkiks "Annetaan Koo naapuriin, mää en tykkää siittä ennää." Kotona luin sille pari lyhyttä kirjaa, siittä se yleens tullee paremmalle miälelle.
19.00 ÄSsä vaati mua lukemaan lissää, mää totesin että tarttee tehrä välillä muutaki. Siittähän se raivostu. Huusi ja poras sohvalla. Mää siivosin vessan, tyhjensin tiskikonetta ja väsäsin iltapallaa. Yritin välillä lepytellä ja sanoin että se saa pyyhkiä vessan peilit, se huusi ettei lapset saa koskee pesuaineisiin. Miäs sen sit lopulta lepytti. Mut jakso se pualisen tuntia siinä raivota.
19.50 Mukuloille iltapuurot, hampaitten pesu ja yäpuvut. Koo juaksi tuttuun tappaans karkuun heti ko näki yäpuvun.
20.00 Mukulat sänkyyn. Lupasin porukollille, että luen sille yhren kirjan iltasaruks. Oli pitkä kirja, puali tuntia siihen hurahti. Mut mukula jäi ilosena sänkyyns. Aika tuuliviiri.
20.35 Miätein, että jaksanko lähtee sauvakävelylle, oli kauhee nälkä. Onneks menin, Kingston Wall siivitti mun matkaani sillai etten ees muistanu koko nälkää.
21.15 Rupesin syämään iltapallaa samalla ko kattelin leffaa Che Guevarasta. Kaaroin kupillisen teetä villamattolle. Kirjotin tän postauksen. Pystyiskö miähet bloggaamaan leffaa seuratesa? Ei ne varmaan ainaka pysyis kärryillä.
Mulla oli suuret suunnitelmat leipoo tännään omenapiirakkaa, se sit jäi kumminki. Ja kaupasa unohrin käyrä ko takapenkillä oli niin kauhee meteli. Suihkusaki piti käyrä, mut en jaksanu, haisen sit huamenna. Tavote oli päästä nukkumaan tän vuarokauren pualla. Ei se onnistu, netti takkuilee. Hyvää uutta päivää kaikille (hajusta hualimatta).
Mitäs meinaatte, oonko lährösä juhliin? Hähä, en oo. Toi on mun uus yäpaitani. Toi on jo kolmas kirppislöytöyäpaita tota ihanaa kiiltävää tekokuitua jonka oon saanu kaappiini. Ja mää luulen, että tosta tullee mun lemppari. Olalla on mun uusi käsilaukku, ihan vaan näytillä kans.
Loimaalla piipahrettiin mukuloitten kans, oltiin vaatimattomasti viis yätä. Kiitokset vaan Mammalle ja Pappalle ko jaksovat meittiä. Totta kai kävin sitte lempikirppikselläni. Se on aina yhtä ihanaa mennä sinne, ko joka kerta siälä ossuu silmä johonki tavaraan, jonka ostamista ei ees tartte harkita. Tiiätte varmaan sen tunteen ko semmosen tavaran noukkii ostoskorriins, se taitaa olla onnellisuutta. Tällä kertaa se tavara oli toi yläkuvan hevonen. Koo tykkää vettää tavaroita peräsäns, tykkää vihreestä ja höpöttää koko ajan ihhahhaa, ihhahhaa, joten toihan on ko tehty sille.
Sit se käsilaukku, musta nahkalaukku jonka saa olalle. Just semmosta oon ettiny jo kohta vuaren. Piristin sitä pinsseillä made in USSR. ÄSsälle löyty käyttämättömät retrosukat ja kuvan taustalla on trikoota jonka toinen puali on froteeta, iso pala.
Aris-lampun nappasin kans kainalooni ja kassalla Ihana kirppismummo sano, ettei ota siittä ollenka hintaa, se ko vähän reistaa. Pappa korjas sen ja nyt toimii. Ihana kirppismummo otti mun ostoksista tapans mukkaan vitosen, neljää euroo ko en suastunu maksamaan tommosesta aarreläjästä.
Mammalanreissulla tapahtu yks asia mitä oon pelänny. ÄSsä sai naapurista kruunun. Painajaisisa mun jälkikasvu pukeutuu pinkkiin, hörhelöihin ja kruunuun ja höpöttää prinsessajuttuja. Kyl toi kruunu tosa mennee, vaikka nyt se hokkeeki olevans prinsessa, mut niitä pinkkejä röyhelöitä en pystyis kattelemmaan. Kai sitä ihminen haluais, että omat mukulat olis samanlaisia ko ittekki oli piänenä. Mää en pukeutunu vaaleenpunaseen ja vähät välitin jostain balettitanssijoista. Mut ehkä se oli normaalia sillon, nykyään moni mukula näyttää olevan kuarrutettu tekotimanteilla ja kaupoisa myyrään vaan vaaleenpunasta ja violettia vaatetta.
Sit se toinen päähine. Tein turkoosista collegesta varmuureks kaks eri kokosta lakkia.
Piänempi näytti oikeen kokoselta, joten annoin sen kaverin pojalle
synttärilahjaks. Isompi näyttäis olevan Koon kokkoo.
10
minuuttia ton kuvan ottamisen jälkeen säikährin. Menin hakemaan kukkaroo
sisältä, piti lähtee käymään Koon kans kaupasa, sillä aikaa Koo hävis.
Juaksin ympäri tonttia ja huusin miähen ja äSsänki ettimään. Lopulta
rupesin eppäilemmään, että jos se on lähteny varelmia syämään. Juaksin
pari sattaa metriä tiätä pitkin ja siälä se oli. Autotiälle oli ennää
parinkymmenen metrin matka. Lopun päivää olin ihan kauhuisani, mitä
kaikkee sitä olis voinu tapahtua. Voi ku sille kasvais jo järki päähän, mun pikku kullalle, äitin säikyttelijälle.
