Laiskan puutarha.

Tutkailtiin tännään ihkupinkin Koon kans syksyistä puutarhaa. Laiskasti en oo tehny paljo mittään pihalla. Mut ei se piha nyt niin hirveitä oo vaatinukka. Rappusten kaiteella on erelleen ahkeraliisat nätin näkösinä. Mää sitte tykkään niistä, kukkivat koko kesän ja viälä syksylläki. Huanoo niisä on se, että ko ne kestää niin kauan ni saattaa jäärä callunat ostamati. Viime vuanna jäi, kaupoista ei ennää löytyny. Mut tänä vuanna ostin viisaasti ajoisa, istutan sit joskus.

Pelakuut oon nostanu vaan pömpelin sisälle. Ei ne siälä pakkasta kestä, mut hallasta varmaan selviivät hyvin. Alemmasa kuvasa maakellarin viäresä on kehäkukkia (kiitos Mimmille taimista), näkyvät kyl vähä huanosti. Huvimajan viäresä niitä on paljo. Niihin oon kans ihastunu. Tarttee kylvää joka paikkaan niitten siämeniä. Kukkivat vaivattomasti, kauniisti ja pitkään.

Jos jottain tarttis tehrä, ni haravoira. Että mua tökkii se puuha. Ko mukuloitten kans ulkoilee, ni se olis lämpimikseen hyvvää touhua. Mut plääh.

 

Salviat oli loisto-ostos! Niitä tarttee hommata pyykkipata täyteen ens vuannaki. Niitten viäreen tälläsin alkukesästä pari vuatta sisällä ränsistynneen ruusupegonian. Se on kesän aikana tullu niin hyvvään kuntoon, että päätin siirtää sen sisälle. Saas nährä kualeeko kokonaan, en saanu varmaan pualiakaan juurista mukkaan muuttoon. Mut siälä se nyt on keittiön ikkunalla.

Kissakaverikuva.

Saaripalstalla oli kaverikuvia. Mää aattelin laittaa kans omani tänne. Onks mittään pehmeenpää ko katti poskee vasten? No ehkä joku pupu, mut ne on semmosia jäykkiksiä. Kissaa ko pussaa, ni saa suun täyreltä karvoja. Tästä voi päätellä, että suhde kissaan on antoisampi ko suhde miäheen.

Mun kohtaloni on pyyrystää kainaloon sekä kissaa että miästä. Vaikuttaa siltä, että kumpikaan ei oo niin ihastunu mun hempeilyyni. Mut enemmän sitä pusua arvostaa ko harvoin saa. Lährenpä tästä huutelemmaan kattia sisälle. Jos vaikka saisin pusun.

Uutta.

Uusi oranssi lamppu on nyt katosa.
Ai ku se on ihana.

Roskiksesta löyty "uurenkarhee" kukkapöytä, tai mikä liä.
Vois se olla pöytä mukuloitten tulevaan leikkimökkiinki.

Pikkurahalla uutta kaapintäytettä.
Aatelkaas, toi arabian kuppi ja tassi makso euron.
Ja ihan uurenverosesa kunnosa.

Uuristin meijän kellon.
 Ei tullu käkikello, tuli korpimetsokello.
Kitsiä?

Tyttökullat.

Tännään: tytöt ja sauna.

Koulut on kivoja ko niistä saa kavereita.

Sillä siisti.

Jaahas. Se oli semmonen urakka sit. Meillä käyneet on nähny kuin sekaseks meijän pukuhuane oli menny. Eikä syynä ollu mukulat, ihan itte sekotin. Vaihroin järjestystä samalla ko siivosin, vaippapöyrästä hankkiuruin erroon, ei sitä ennää oo tullu käytettyä. Tältä se huane nyt näyttää:

Ja tältähän se näytti ennen:

Nyt sinne voi taas mennä ilman kompastelua ja ärräpäitä. Tosin mua häirii ko Anoppi sano ettei lipasto sovi muihin huanekaluihin. Iski taas kauhee vimma tuunata sitä lipastoo. Joskus haikailin sen maalaamista keltaseks. Alkaiskos taas haikailemmaan?

Miten näen itseni nykyään.

Mää oon täsä vanhemmiten ruvennu löystymään. On se kauheeta seurata, millai kroppa alkaa roikkumaan joka paikasta, ja mää täytän tosa joskus vasta 34. Tisseistä ja vattasta on turha puhuakka, tottakai ne roikkuu. Mut ko roikkuu käsivarret ja pylly ja naamaki. Mua on ruvennu häiriimään peiliin kattoesa se millai mun kaulanahka roikkuu ja posket antaa jo osviittaa siittä, millai mää sitte 8-kymppisenä näytän bulldogilta.

Miten mää näen itteni:

Heltta.

Posket.

Extra

Miten muut luultavasti näkkee mut:

Ääliö.

Kellari.

Susanna tyähuaneeltaan anto haasteen. Pittää kuvata semmosia kohteita tai kuvakulmia joita blogisa ei oo ennen näyttäny. Aattelin jo näyttäneeni kaiken, mut sit muistin kellarin. Se on jääny tosi vähälle täälä blogisa. Syyki on selkee, se kun vilisee tonttuja. Ovat ryäkäleet ottaneet meijän kellarin jonkinlaiseks majapaikaks sesonkin ulkopualella. Oon yrittäny niitä myrkyttääkki, mut niitä vaan riittää ja riittää. Mut no, täsä kuitenki kuvia kellarista, koittakaa olla välittämättä tontuista, niitä tullee väkisinki kuvvaan.

Satuja.

...Mutta nytpä oli Sika Sippurahäntä syönyt vatsansa aivan täyteen. Nyt se oli lihava porsas. Se oli niin lihava, että sen vatsa oli kuin tynnyri ja sen kärsä oli kuin perunanuija. Kun se käveli, niin sen jalat sanoivat: "Pop, pop, pop." Se meni ovelle ja tarttui lukkoon ja aukaisi oven ja sanoi RÖH. 

Kun se sanoi RÖH, se sanoi sen niin kovalla äänellä, että Susi Hukkanen ja Karhu Mesikämmen pelästyivät ja lähtivät pakoon ja juoksivat, juoksivat, juoksivat toiselle puolelle maapalloa. Ja sinne ne jäivät.

Siinäpä teille mun lempisatuni kohokohta. Piänenä nautein ko Mamma karjasi RÖH sillai, että ikkunat helisi ja nyt saan karjua sitä omille mukuloilleni. Siittä seuraa aina innostunu hihitys. Martti Haavion Iloinen eläinkirja ihan paras satukirja!

Toinen suasikki kirjasta on Seitsemän pikku kiliä. On hauskaa möristä suren äänellä:

Pikku kiliset, 

vuohikultaiset, 

salpa poistakaa, 

ovi avatkaa, 

juoskaa suden luo, 

susi maitoa tuo.

Sammaa satua kuunneltiin piänenä vinyyliltä. Vinyyliltä äSsä on kans sitä kuunnellu mammalasa ja yhtä hyvin uppoo ko meikäläiseenki. ÄSsä on nyt niin satuiäsä, että pankaas vinkaten lissää hyviä satukirjoja.

Mutta Kukko Punaheltta, Kissa Kirnauskis ja Sika Sippurahäntä nauroivat niin, että Pöllö Pököpää sanoi veljellensä, "Onkos tuo nyt laitaa?"
Ja sitten Sika Sippurahäntä söi kahdeksan voileipää ja litran perunoita. Sen pituinen se.

Hinku.

Nyt on sitte niin, että mulla on hirvee hinku vaihtaa verhoja. Ja huanekalujen paikkoja. Ja siivota nurkkia. En oo paksuna, jos joku sitä meinaa. Alakerran makkari pääsee varmaan uurelleen järjestellyks, autonperä on täynä (oikeesti täynä) kirppikselle viätävää ja syämähuaneen ja keittiön verhot kutkuttais vaihtaa, mut ko ne on ollu vasta 3 viikkoo, ni vaihroin verhot sit vinttiin.

Samalla siivosin muutenki ja vaihroin petivaatteet. En ruppee teittiä pitkästyttämään millään tarinoilla siittä miten valkkasin syksysiä sävyjä tai siittä miten hauskaa oli ko en tällä kertaa telonu selkääni äSsän sänkyä pedatesa. (Taisin kumminki vähä pitkästyttää, hähä.)

Koon pussilakana on tainnu jäärä esittelemäti. Retropiireisä ussein pilkahteleva pupukuasi löyty MLL:n kirppikseltä kahrella eurolla.

Retropiirien toiseks kuuluisin pupukuasi.
Ettäs tiärätte.

Naamarit.

Tein äsken mukuloille naamarit. Saas nährä kuin kauan leikeisä kestävät.

Pink Bubble -blogisa neuvottiin millai bloggerisa saa kuvat rinnakkain. Pakkohan sitä oli testata, varsinki ko oon asiaa ennenki miättiny. Siälä on muutenki kaikkia tarpeellisia vinkkejä, joten bloggaajat käykääs kattomasa jos ette oo käyny jo.

Naamarin teko-ohjeet tumpeloille:

Leikkaa pahvista naamari ja liimaa vetellä ohennetulla erikeepperillä kankaalle. Anna kuivua.

Leikkaa kankas ja ompele siksakilla reunat ni mukulat ei revi kankasta irti. Laita kuminauhat.

Mun parfyymini.

Eilen lupasin kertoo "hajuvetestäni": Ko mää lähren juhliin, sipasen korvan taakse pikiöljyä.

Mää rakastan tervan tuaksua, miks siis en käyttäis sitä hajuvetenä. Siinä ei taatusti oo teollisia hajusteita, se on täyttä luannontuatetta ja kaiken kukkuraks karkottaa hyänteisetki ja parantaa vaikka kynsisiänen. Muut juhlisa töröttää kahvipöyräsä, mää tunnen istuvani laavulla. Hajuista tullee voimakkaat miälikuvat. Ainoo huano puali mun parfyymisani on se, että korvantakuset näyttää likasilta, joku pian luulee etten pese itteeni (pesen mää, usseinki).

ÄSsä otti kuvan ko laitan "hajuvettä".
Se on vakavaa puuhaa.