Se sitte tullee taas se syksy. Vai onks se jo tullu? On kai. Kesä jäi kyl vähä vajjaaks, etukätteen olin haaveillu viltin päällä pötköttelystä nurmikolla ja äSsän viämisestä uimaan. Yhren kerran oli Koo viltillä ja äSsä kerran puhallettavasa altaasa (ja siittäki se sai räkätaurin). Yhtäkkiä pellot onki keltaset. Sanoin jo äSsälle, että voi sitte alkaa orottammaan niitä puimureita.
Mustaherukat alkaa jo melkein varisemmaan puskista. Pari puskaa olis viälä poimimati, ja punanen ja valkonenki puska. Mut ko toi autotallin rakentaminen haittaa mun puskiin pääsemistä. Mut eiköhän ne siittä.
Vähän väliä satelee, märkään puskaan en mee vaikka kerkeisinki. Piäni sare ei tota meijän amigoo haittaa, Kyl se talli satteellaki rakentuu. Huamena on varmaan pohjan valu, jos säät sallii (piti ensin olla jo tännään).
Illat pimenee. Tuntuu kivalta ko kymmenen aikaan alkaa olla jo aika pimmeetä. Eihän meille koskaan mikkään ilta-aurinko paista, ko on toi mettä tosa. Ilta-aurinko on niitä harvoja asioita, joita mää tänne kaipaisin. Heti ko aurinko painuu piiloon, ni tullee ne hyttyset. Mut on mettäsäki oma viähätyksens.
Ny ko on ulkona viileempää ja se Makkinenkaan ei oo täälä sisällä haahuilemasa, on toi meijän katti ruvennu melkein asumaan täälä sisällä. Silläki uhalla, että äSsä roikottaa sitä, reppii turkista, jaloista ja hännästä, tökkii silmiin ja korviin, jahtaa ympäri talloo, peittelee sen tyynyillä, peitoilla, leluilla...
Ja sen lisäks, että on koko ajan se yks vihulainen niskasa, alkaa kohta olleen jo toinenki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti