keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Laatu vai määrä?

Laitoin tonne sivupalkkiin kyselyn. Oon miättiny, onko järkee postata joka päivä. Asiaa on olevinnaan joka päivälle, mut ko suurin osa aiheista on ihan tyhjänpäiväsiä. Jos postaisin harvemmin, vaikeureks tulis se, että en ossais valita niitä parhaita aiheita. Tuntuu meinaan siltä, että aina ko postaan jottain omasta miälestä turhaa, innostuneita kommentteja satelee. Sit ko aattelen, että tulipas loistava kirjotus, tullee kaks kommenttia. Ongelman voi aiheuttaa sekin, etten malta olla postaamatta niitä tyhjänpäiväsiäkään aiheita.

Miten on, kärsiikö laatu määrästä? Kyselyn laitoin siks, että aattelin lukijoitten uskaltavan vastata siihen todenmukasesti.


Kuvassa on tyyny jonka tein tännään vaaleenpunasesta pitsiliinasta. Idean sain taas Romulyyliltä. Tämän varmaan postaisin joka tapauksessa, vaikka muista aiheista karsisinkin.


19 kommenttia:

  1. Minä tykkään lukea joka päivä postauksiasi. Myönnettävä kyllä on, että joka päivä ei tule kommentoitua. Toisinaan on vaan sellaisia päiviä, että (toisin kuin Sinulla) pää kolisee tyhjyyttään, eikä tule mitään kirjoittamisesta. Monesti aloitan, mutta sitten pyyhin kaikki pois, kun kirjoitukseni tuntuu ihan tyhmältä =D.

    Hieno tyyny muuten ja ihana on siinä lepäilijä :)

    VastaaPoista
  2. Määrä korvaa laadun! Eiku... Kyl mä ainakin tykkään lukea kaikkea turhanpäivästäkin. Mutta tiedän kyllä ton tunteen, pähkin saman asian kanssa itsekin tässä juuri kun on tuo oman blogin suunta vielä vähän hukassa. Mm tänään piti sitä käsveskan sisältöä esitellä, mutta sit aattelin että ei hemmetti, ei ketään kiinnosta.

    VastaaPoista
  3. Voi, kivojahan nää sun jutut on, vois lukee vaikka miten paljon. Ei aina kerkee kommentoimaan, varsinkin kun on tietsikassa ongelmia. Nyt kokeilen toimiiko tää Operalla paremmin, kun g crome tökkii.

    VastaaPoista
  4. Mä tykkään jutuistasi. :)

    Ihana idea laittaa pitsiliina tyynyyn koristeeksi! <3

    VastaaPoista
  5. Senkus postaat vaikka kahesti päivässä, kyllä mä ainakin jaksan lukee vaikken yleensä kommentoi. :)

    VastaaPoista
  6. Aina vaan ku siltä tuntuu. Mukava näitä on lukkee. :)
    Ja oon sammaa miältä. Aina ku luulen kirjottaneeni jottain tosi nasevaa, ni muut ei vaan tajua. :D Toista se on niitten omasta miälestä kökköjen tekstien kans.

    VastaaPoista
  7. Minä tykkään lukea kaikenlaisia tekemisiäsi. Kommentointi riippuu eniten siitä, miten itselläni on aikaa, sillä yleensä nk. vähäpätöisiinkin juttuihin on joku mielipide tai tulee joku asia mieleen. Silmäilen väliin jääneetkin juttusi läpi, mutta vanhempiin postauksiin on jostain syystä korkeampi kynnys kommentoida.
    Sama täällä, usein ajattelee, että postaus on ihan vailla punaista lankaa ja silti se saattaa kirvoittaa paljon mielipiteitä ja ajatuksia.
    Minusta olisi kivointa, että postaisit aina kun asiaa on. Muuten meiltä lukijoilta jäisi jotain hauskaa sanottavaasi tai tekemääsi kokonaan lukematta!

    VastaaPoista
  8. Itse useasti luen uusimmat lempiblogien päivitykset aamulla ja kiireessä kommentoinnit jäävät. Itsellä postailu omaan blogiin jää kerran viikossa päivittämiseen ja se on ihan liian harvoin. Piristävää kun joku postailee päivittäin :)

    VastaaPoista
  9. Mie rakastan siun juttujasi, on aina mukava poiketa täällä, joten kirjuttele sie vaikka joka päivä.
    Aikamiespoikakin kysyy aina, jotta onkos Ryttyliisalla ollu hauskoja tapahtumia:))hää kiitteli terveisistä, mutta tulee vasta jouluksi, ne muusikon kiireet:)

    VastaaPoista
  10. Ei mitään karsintaa, kiitos. Lukijat karsivat kyllä sitten, jos aihe ei nappaa ja siirtyvät seuraavaan. :)

    VastaaPoista
  11. Anonyymi24.10.13

    Oon jäänyt ihan koukkuun.Jokapäivä on pakko täällä käydä

    VastaaPoista
  12. Luen kaikki juttusi, vaikka en aina kommentoikaan. Jatka vaan samaan malliin, jos sinulla juttua kerran riittää.

    VastaaPoista
  13. No kyllä mää sitten postaan aina kun asiaa on. On tossa kyselyssäkin selkee tulos, että päivittäin sitten vaan. Kiitos ko tykkäätte ja kommentoitte, ootte ihania! :-)

    VastaaPoista
  14. Mihis mun kommentti haihtu? Yhdyn lujaa edellisiin. Kommentointi jää yleensä ajatusasteelle, kun tässä perheessä semmosia pysty tuottamaan ku pikkutunneilla, silloin voi tuurilla kuulla omat ajatukset. Mutta luen kaiken innolla ja monesti käyn vielä kertaamassa.

    VastaaPoista
  15. Kertaamassa! No se on jo innokasta lukemista! Kiitos kunniasta! :-D

    VastaaPoista
  16. ♥ tulipa kiva tyyny! Tykkään jutuistasi, vaikka postailisit kuinka usein :)

    VastaaPoista
  17. Haluatko vanhoja pitsiliinoja? Mää en niistä tykkää mut saisit tehä niistä jotain tai ihan mitä vaan. On myös aika retrohtavia verhoja suoraan vintiltä ja hamsteri-rk ei haluaisi heittää niitä roskiin. :D

    VastaaPoista
  18. Anna tulla vaan aina kun postatuttaa :) Annan nyt sulle saman neuvon takaisin mihin olen pitkän aikaa luottanut "Ei ole hyvä pidätellä." Niin sää olet mua neuvonut <3 Rohkaisit päästelemään täydeltä laidalta kiukkua mutta eikös se sama neuvo päde tähäkin :)

    VastaaPoista
  19. Vaikka mä en lue joka päivä ni on kiva ku kirjottelet! Kyllä mä aina kaikki ouen vaikka vähä viiveellä :)

    VastaaPoista